Seuraavaksi uutta paikkaa etsii sotilaspatsas

Naantalin sotialspatsas 20191112

Naantalin kaupunki vuokraa autopaikkojen tontin, johon voidaan sijoittaa naapuritonttien autopaikkoja., ja josta sotilaspatsas joutunee lähtemään.

Naapuritonteilla autopaikat pitää sijoittaa maan alle tai kannen alle. Paikan tekemisen hinta vaihtelee 15.000 -40. 000 karkean arvion mukaan.
Parkkitontin  rakentaminen maksaa ehkä 40.000 ja kun siihen lisätään tontin nykyarvo 27.000 euroa tulee parkkialueen peruskustannukseksi 67.000.
Parkkipaikan rakentamiskustannuksen saa katettua, jo välttyy neljän tontille rakennettavan paikan tekemiseltä. Loput 20 paikkaa on puhdasta tuottoa tontin omistajalle. Vaikutta melko edulliselta liiketoimelta.

Tämä päättelylaskelma oli perusteena, kun Mikko Rönnholm Lauri Laineen kannattamana että kaupunki ei myisi tonttia vaan pitäisi sen omanaan. Ehdotus tarkoitti siis kaupunginhallituksen esityksen hylkäämistä taloudellisilla perusteilla.
Kuitenkin ennen asian hylkäämisesitystä, esitettiin kuitenkin asian palauttamista. Perusteluna oli, että kaupunginhallitus laillisuuden vartijana voisi vielä miettiä koko asiakokonaisuuden uudelleen. Blogipalstalla on kirjoitus, jossa esitetään vahva epäilys asian säännösten mukaisuudesta.
Tätä mahdollisuutta ei enemmistö valtuustosta halunnut muuttaa. Kh:n puheenjohtaja totesi lakonisesti, että pitää muuttaa sääntöjä, jos ne ovat huonoja. Kannanotto oli ylimieleinen.

Keskustelussa kuitenkin kävi ilmi, ettei ole olemassa mitään päätöksiä siitä, että tontti olisi varattu ARA-tuotantoa varten; ”keskusteluja on käytä ja on ollut puhetta”. Jatkossa keskustelupiiriä luvattiin laajentaa ryhmien neuvottelijoihin. Se lisää tiedon kulkua, mutta eivät neuvotteluryhmät ole päätöksentekijöitä. Hyvään hallintoon kuuluu, että päätökset pitää valmistella virkavastuulla. Eli tarvitaan muitakin parannuksia nykykäytäntöön.

TA-yhtymän laajuutta ja osaamista painotti kaupunginjohtaja muistuttaen vielä mahdollisuudesta saada tästä asuntomessujen etäkohde. Jouni Mutasen perustelu oli, että on hyvä, kun samassa korttelissa on sama toteuttaja. Se helpottaa myös kiinteistöjen hoitoa.
Muitakin puurakentaja on Naantalissa ollut ihan vielä Käsityölaiskadun vastakkaisella puolella, kerrottiin tiedoksi kaupunginjohtajalle, joka ei varmaan tunne paikallisia olosuhteita yhtä hyvin kuin valtakunnallisia rakentajia.

Jotkut valtuutetut valittelivat, että meidän tekemät ehdotukset tulivat yllättäen ilman ennalta perehtymismahdollisuutta. Toiset taas olivat sitä mieltä, että laillisuus ei kuulu valtuuston murheisiin ja että tontin antaminen TA-yhtymälle on poliittinen päätös.

Tämä viimeinen kohta on syytä panna mieleen. Ja sekin on hyvä muistaa, että kaupunki on valmis taloudellisesta tuloksesta huolimatta suosimaan ARA-tuotantoa kaupungin keskustankin tonteilla. Toivotaan, että Naantalin Vuokratalot saa tontin kunhan sellainen saadaan rakentamiskelpoiseksi. Nyt sellaisia ei ole. Kaikki kolme vapaata rakentamaton rakennuspaikka on tämän jälkeen TA-yhtymän hallinnassa.

3 vastausta artikkeliin

  1. Kirkon vieressä on paljon vapaata tilaa.
    Irtokiviä ja jotain patsaita.
    Helppo irroittaa ja myydä huutokaupalla.
    Kerrostaloa tilalle ja Nunnalahden reunalle markettia.
    Siihen kallionsyrjälle, siihen josta on näkymät Muumien Kailoon,
    jonne pääsee kunnan kustantamaa siltaa pitkin (muistathan
    laittaa sen ’Huoltoajossa’-kyltin Jeeppisi ikkunaan).

  2. Patsaalle on uusi paikka katsottuna noin 60 metriä nykyisestä sijainnista, sen tiedon sain kaupungilta .asiasta syyskuussa kysyessäni. Piirros löytyy blogikirjoituksen lopusta (https://www.kristiinasunell.net/blogi/2019/09/17/31542). Dokumentin tunnistetiedoilla löytynee kaupungintalolta selkeämpi versio.

    Patsaan sijainti on sinänsä yksittäinen murhe. Suurempana ongelmana pidän sitä, että maankäytöstä ja kaupunkikuvasta päättävät suuryritykset (esimerkiksi Kesko, TA-yhtymä ja Muumimaailma). Kaitpa tällekin toimintatavalle jokin perustelu löytynee. Päätöksenteon järjestys ja vaiheistus vaikuttavat kuitenkin paikoitellen epäjohdonmukaisilta.

  3. Kyseinen patsas sopisi oivallisesti Tallipuiston asfalttiparkkipaikan vartijaksi.
    Muovinkierrätys- ja kartonkiastian vahdiksi.
    Kaupungin Ylimaallisen upeaa Ympäristöohjelmaa ylläpitämään.
    Nykyine K-kauppias kokee hedelmäpussit nykyään ympäristövaaralliseksi
    kantimiksi. Ei raukka edes tajua tasoittavansa miljardeja vuosia vanhaa
    kalliota ja satoja vuosia vanhaa hiilinieluja oman lompakon täytteeksi.
    Toki Naantalin kaupungin herrojen ja Herran palvelijoiden tukemana.
    Voisin melkein ennustaa, että kyseinen k-kauppias vaihtuu seuraavan
    puolentoista vuoden sisällä Keskoistamalla toiseen.

    Tule apuun, Greta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi