SDP:n viesti kulkee

Sanna ja Antton 20200623

Puoluetoimisto kalskahtaa byrokraattiselta ja monien mielestä aikaansa eläneeltä. Mielikuva on demareiden osalta muuttunut tänä keväänä, kun puoluetoimisto on lähettänyt jäsenistölle suoria ministerien haastatteluja. Kansalaiskanavan kautta on päässyt kysymään suoraan ja vastauksen on saanut suorassa lähetyksessä.
Eivät puitteet vedä veroja mediatalojen kulissille eikä rekvisiitalle, mutta jos asia kiinnostaa, niin kanava toimii.

Pääministeri Sanna Marinin haastattelu tuli suorana eilen valtioneuvoston tiedotustilaisuuden jälkeen ja niin saimme kuulla viimeisimmät uutiset. Elokuun  puoluekokous siirsi  fokusta  tulevaisuuteen.  SDP ei ole juuttunut koronaan ja näkee metsän puilta, mikä onkin tärkeää Keskustan kanssa toimittaessa.

Kesän viettoon voidaan mennä rauhallisilla mielellä, mutta muistaen kuitenkin, pandemia ei ole ohi.
Tähän liittyy kenkkumainen näkymä meille Turun seutulaisille. Ruotsin raja pysyy kiinni Ruotsin tautitilanteen ja vain sen  vuoksi.
Blogissa kirjoitetaan aiheesta.

24.6.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa