Sanna sanoo selvästi

Sanna Marin aamutelkkarissa 20191221

Sanna Marinia ei Ykkösaamussa  haastateltu kevyesti  – ei mitään kuherrusta, vaan tiukasti hanakalien asioiden parissa oltiin. Selvää tarkoitusta oli löytää eripuraa hallituspuolueiden kesken. Kiilan lyöminen ei onnistunut. Voi vaan kuvitella, että kiusaus olisi linjata, sillä kyllä Keskustan puolesta aihetta anneta.

Sannalla oli hyvä päivä : Hänen onnistumiseensa usko gallupin mukaan puolet kansasta ja aivan erityisesti vanhemmat miehet luottavat – siis sukupolvien ristiriita ei sitäkään taideta saada aikaan.

Tapasin ulkomaisia tuttavia joulupöydässä: He olivat vakuuttuneita  Sanna Marinin  määrätietoisuudesta ei ainoastaan  julkisen esiintymisen  sujuvuuden vaan erityisesti   asioiden sisällön tuntemuksen perusteella.

Jo jotain ystävällistä kritiikkiä rohkenisi esittää iin sanoisin vähän kuten keisari Mozartin sävellyksestä: ”Muutoin hyvä, mutta vähän liikaa nuotteja”. Eli pääministeri voi olla vähän hitaampi  eli hämäläisempi ja vähän ”pohjaalaisempi” eli säästeliäämpi sanoissa.
Sanna voi tästä kommentista olla  samaa mieltä, kuin  Mozart keisarin arviosta: Säveltäjä  soitti pätkän sävellyksestään ja  pyysi kuuntelemaan ja sanoi sitten, että kyllä niitä kaikkia tarvitaan.

Ps. Kuvassa on symboliikkaa; koko kvintetti katsoo toimittajaa vähän alta kulmien.

 

21.12.2019

2 vastausta artikkeliin

  1. Jännä tilanne. Sanna Marin on paras mahdollinen puoluejohtaja Sdp:lle tässä kohtaa, taivaan lahja, joka himmentää luontaisten yhteistyökumppaneiden Vihreitten ja Vasemmiston valovoimaa ja tuo superhelppoa kontrastia todella vaisuun oikeisto-kepuun. Kisataan – mitä tulee hallituksen onnistumiseen – Sdp:n ja suomalaisen politiikan kaikkien akojen superälykön, Jussi Halla-ahon johtaman agendapuolueen tulevaisuudennäkymistä. Halla-aho on osoittanut, ettei häntä kuitata valtapolitiikan peliveijareitten asenneargumenteilla. Ihmisistä ei tule ”populisteja” pahuuttaan, vaan ihan jostain muusta syystä, jotka liittyvät niinsanottuun todellisuuteen, joka on tainnut unohtua sekä oikeistolta että (niinsanotulta) vasemmistolta.

  2. Aku osuu oikeaan erityisesti kohdassa: Ihmisistä ei tule populisteja pahuuttaan, vaan ihan jostain muusta syystä. Palaan tähän asiaan vielä tänä vuonna blogi-palstalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa