Saksalainen Eurooppa ?

Wolf käännepiste integratiollle Euroopassa 20200510JPG

Saksan markka oli 1980-luvulla, vahva -dominoiva ankkurivalutta. Se tiesimme ja tunsimme mekin pienen Suomen markan  kansalaiset täällä rajamailla.
DM eli Demari oli kansallisen voiman symboli – uudenajan Wehrmacht –  ylikäymätön.
Siitä luopuminen oli vaikeaa ja se siedettiin Saksassa vain suuremman unelman täyttymisen Saksojen yhdistymisen toteuttamiseksi. Berliini  muurin kaatuminen oli hieno hetki – niin monen toiveen täyttymys. Historian lopultakin se näytti.
Niin syntyi Euro, jonka toivottiin takaavan yhtenäisyyden syvenevän.

Mutta miten on nyt? FT:n Martin Wolf tulkitsee tilannetta vaikuttavasti

”8.5.1945 siis 75 vuotta sitten natsi-Saksa lyötiin ja  9.5. 1950 siis 70 vuotta sitten annettiin Schumanin julistus , joka käynnisti sodanjälkeisen Euroopan yhdentymisen. Vain muutama päivä ennen näitä merkkipäiviä Saksan perustuslakituomioistuin laukaisi oikeudellisen ohjuksen EU:n ytimeen. Sen tuomio on poikkeuksellinen. Se oli hyökkäys talouden perustekijöitä, keskuspankin eheyttä ja itsenäisyyttä ja EU:n oikeusjärjestystä vastaan.”

Kirjoituksen sisällöstä  enemmän blogi-palstalla

13.5.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa