Saaristoutopiaa

Velkuan koulu 100 v

Turun Sanomien suuri uutinen oli, ettei Naantali saa saaristokuntastatusta. Vilhelm Junnila ja Ilkka Kanervakaan eivät ole puolustaneet Naantalin oikeuksia Saaristoasiain neuvottelukunnassa!

Jouni Mutanen piti päätöstä odotettuna. Asiantuntijat pitävät nykylain puitteissa asiaa mahdottomana ja varsinkin kustannusvaikutus olisi niin suuri, että sitä nykyiset saaristokunnat (rkp) voi sietää.

No tietenkin kannatta aina yrittää eikä mitään saa pyytämättä pitää tässäkin asiassa paikkaansa. Saaristoasia on ollut sellainen ruotsinkielisten privilegio sellaista niin kutsuttua positiivista diskriminointia.

Naantalilla on oikeutettuja vaatimuksia. Kolmen saaristoisen kunnan Rymättylän Merimaskun ja Velkuan liittymien Naantaliin on aiheuttanut asukkaiden kustannusten vääristymistä: Rymättylän, Velkuan ja Merimaskunkin asukkaat ovat saaneet merkittävän veronalennuksen ja parantuneita palveluina kun taas puolestaan Kanta-Naantaliin asukkaat ovat maksaneet liittymisestä aiheutuen lisäveroa.
Veroprosentti on noussut 16,5 prosentista 19 prosenttiin eli 2,5 prosenttia joka tarkoittaa 30.000 vuosituloiselle 750 € vuodessa.
Vaikka  1 prosentti olisi normaalia kustannusten nousua niin 1, 5 prosenttia eli 450 € mediaaninaantalilaiselle vuodessa on ollut liittymisen aiheuttamaa.

Tämä ei ole oikeudenmukaista ja tämä on väärin senkin vuoksi, että liitosta tehtäessä Naantalille valtion puolesta luvattiin, että Naantalille ei kärsi valtion avuissa. Saaristo-osakunnaksi tasasi vaikutusta, mutta ei kokonaan poistanut vääristymää.

7 M€ lisäpaukku on lottovoittosarakkeessa eikä sellaisia lainsäädäntö vielä vähemmän sellaista valtion budjettia ei ole tiedossa, jossa sellainen voitto putoaisi Naantalin syliin. Sitä ei saa aikaan oppositiossa olevat Vilhelm Junnila eikä Ike Kanerva. Jotain voi keskustalainen kaupunginjohtaja Jouni Mutanen  saada Kepun hallitsemassa valtiovarainministeriössä, mutta pieniä tulevat silakat olemaan.

Kaiken realismin huomioon ottaen on Velkuan uuden koulun rakentaminen Palvan saareen epätarkoituksenmukaista ja kallista eikä sillä  kalasteta miljoonia valtiolta.
Ne miljoonat menevät Naantalin kassasta eikä niille vastinetta tule. Mutta Naantalilla on tähän varaa ja kun vielä hyvää taloudellista asemaan kehutaan ylenpalttisesti niin on turha odottaa ihmeitä hyväntekeväisyydestä puhumattakaan.

Saariston aiheuttama rasitus liikenteellemme olisi hyvä argumentti perusteltaessa liikenteen parannushankkeita E 18 väylän Naantalin päässä. Hankkeet ovat hyvin liikennetaloudellisesti hyvin kannattavia ja kaavoituksellisesti ristiriidattomia.
Naantalin hallintoon toivoisi Saaristolaisromantiikan tilalle kaupunkilaisjärkeä!

31.12.2019

3 vastausta artikkeliin

  1. Turun Sanomien uutisessa oli hyvin vähän totuudenmukaista asiaa ja siksi herra Rönnholmin tekemät johtopäätökset ovat ennenaikaisia.. Vastine valmisteilla.

  2. Edustaja Vilhelm
    Ehkäpä tuli tehtyä pikainen arvio. Sori siitä . Jään odottamaan , että epäilykseni haihtuu ja saaristokunta koittaa ja 7 miljoonan tupasahtaa kaupungin tilille.

  3. Jag hoppas att Herr Vilhelm kan ger vastine på svenska.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa