Repivää tiedossa

Puoluekenttä kahtia Naantalissa TS 20210715

Naantalin politiikassa jatkunee ensi vaalikaudella entistäkin selvemmin vastakkainasettelu, sillä kaupungin puoluekenttä on luottamuspaikkajaon yhteydessä jakaantunut kahtia.

Sdp, Vihreät ja Vasemmistoliitto muodostivat Ryhmä 14:n, kun taas kokoomus, Perussuomalaiset, keskusta ja kristillisdemokraatit liittoutuivat Ryhmä 29:ksi. Numerot kuvaavat ryhmien valtuutettujen määrää uudessa valtuustossa.

– Meillä ei ollut alun perin minkäänlaista ajatusta ryhmittymisestä, mutta kun Sdp, vihreät ja Vasemmistoliitto päätyivät ensin muodostamaan oman ryhmän, teimme tällaisen vastavoiman, luottamuspaikkaneuvotteluja vetänyt kokoomuksen Tero Tavio kertoo.

Naantalin Sdp:n puheenjohtaja Kimmo Aho kuittaa kuulleensa jo ennen Ryhmä 14:n perustamista, että vastapuoli aikoo perustaa Ryhmä 29:n.

– Päätimme perustaa Ryhmä 14:n, koska porvaripuolelta ei ole herumassa meille edes sitä suhteellista osuutta, mitä vaalitulos edellyttäisi, sanoo Aho.

Tavion mukaan jako tarkoittaa sitä, että sekä kaupunginvaltuuston että kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikat ovat tulossa Ryhmä 29:lle. Viime valtuustokauden aluksi kokoomus ja Sdp sopivat, että molemmat puolueet saavat valtuuston puheenjohtajuuden kahdeksi vuodeksi. Kokoomuksella oli hallituksen ykköspesti.

Selvää on, että nytkin vähintään toinen johtopaikka paikka päätyy Naantalin suurimmalle puolueelle kokoomukselle. Toinen paikka voi päätyä myös Perussuomalaisille, joka on Ryhmä 29:n toiseksi suurin puolue.

Tavion mukaan luottamuspaikkojen jaossa näkyy suuruuden ekonomia, mutta esimerkiksi varapuheenjohtajuuksia halutaan silti antaa myös Ryhmä 14:lle.

– Meidän ei ole mielekästä haalia kaikkia paikkoja itsellemme, Tavio sanoo.

Ahon mukaan paikkojen jako on nyt täysin Ryhmä 29:n oikeudenmukaisuudentunnosta kiinni.

Tavion mukaan luottamuspaikkojen tarkempi jako ja nimet alkavat tulla julkisuuteen todennäköisesti ensi viikolla.


FAKTA

Ryhmien valtuustopaikat

Ryhmä 29: kokoomus 16 paikkaa, Perussuomalaiset 6 paikkaa, keskusta 5 paikkaa, kristillisdemokraatit 2 paikkaa.

Ryhmä 14: Sdp 9 paikkaa, vihreät 4 paikkaa, Vasemmistoliitto 1 paikka.  TS verkkosivut 15.7.2021

 

15.7.2021

1 Vastaus artikkeliin

  1. Joku, tai jotkut, taisivat mainostella että …” tehdään yhdessä meidän Naantali”

    Äläkä sinä Mikko, yhtään sure jonkun lindströmmin pihviä, ne korppujauhot
    ovat jo tarpeeksi turvonneet kermoissaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa