Puoluekenttä väreilee

Liike Nyt naantaliin 20201211

Uutinen Vakka-Suomen Sanomissa kertoo:

Naantaliin on perustettu Liike Nyt -puolueen paikallisyhdistys.

Yhdistyksen perustavassa kokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Kristiina Sunell. Varapuheenjohtajaksi valittiin Kai Silvan ja muiksi hallituksen jäseniksi Susanna Valtonen ja Irmeli Viljanen.

Puheenjohtaja Kristiina Sunell on aktiivinen kansalaisjärjestötoiminnoissa ja on toiminut Naantalissa Kokoomuksen luottamustehtävistä, joista on pyytänyt eroa.
Naantalin Kokoomus on tullut tunnetuksi tiukasta yhtenäisyydestä. Kokoomuksen napamiehet ovat moittineet, että sosialidemokraattien järjestödemokratia on uhkana joustavalle kunnaliselle päätöksenteolle. Ehkä porukka pyssy koossa paremmin, kun puolueen sisäiselle demokratialle on liikkuumavaraa.

11.12.2020

2 vastausta artikkeliin

  1. Onnea ja menestystä paikalliselle NYT-puolueelle tulevissa kunnallisvaaleissa. Naantalin poliittinen ja kokoomuksen dominoiva kunnallispolitiikka tosiaan tarvitsee piristystä ja uudistumista. Itsellä joitain kokemuksia Naantalin kokoomuksen touhuista sen hallituksen jäsenenä ja hallituksen puheenjohtajana muutaman vuoden ajalta. Paikallisyhdistyksellä ei ollut alkeelistakaan ymmärrystä demokratiasta, ja siitä lukuisiksi pieniksi ”kuppikunniksi” erityneiden ryhmittymien nokkamiehet tuskin olivat edes moista sanaa kuulletkaan. Ei näitä kuppikuntien nokkamiehiä, jotka salaseuran tavoin päättivät paikallisesta poliitikasta ainakaan yhdistyksen kokouksissa ja tilaisuuksissa näkynyt. Eipä päässyt järjestödemokratia häiritsemään näiden ”suurmiesten” kunnalista päätöksentekoa.

  2. Kokoomuksen järjestörakenne muistuttaa amerikkalaista puoluekulttuuria, väljää kansanliikettä, jossa voimakkaat yksilöt taloudellisine ja arvosponsoreineen, ruohonjuuritason sosiaalisine verkostoineen, kuten urheiluyhteisöineen, luovat dynaamista lähivuorovaikutusta. Sosialidemokraattinen työväenliike puolestaan löytää luottamushenkilönsä jäykällä järjestöstatistiikalla julkiselta sektorilta ja ay-liikkeestä, ja on siksi yhä hitaampi reagoimaan tiettyihin asioihin. Kummankin puolueen äänestäjät ovat palkansaajia, mutta heillä on vanhanaikaisen vastakkainasettelun historian vuoksi eri asenteet. Paikallisella tasolla syntyy mielenkiintoisia protesteja tällä hetkellä eri puolella maata Kokoomuksen sisällä. Väljän organisaation luoma vahvojen yksilöiden keskustelematon valta kyllästyttää. Luultavasti valtakunnallisesti pikainen ilmiö, ainakin niin kauan kuin homma on Harkimon ja Rostedtin kaltaisten ohimenevien peliveijareitten käsissä, mutta paikallisesti syntyy hetkellisiä tuuletuksia, joilla voi olla iso merkitys päätöksentekoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa