PS:n Kuntavaaliohjelmana yhdistää Helsingin pormestariuden ja pääministeriyden Jussi Halla-ahossa

Kunnallisvaaleissa on kysymys hallituksen kohtalosta 20210125JPG

Ylen sivuilta tutustuin perussuomalaisten kuntavaaliohjelman julkistukseen ja myös ohjelman tiivistykseen.
Olen samaa mieltä, että kysymys on kuntavaaleissakin tasavallan hallituksen kohtalosta. Vaihdetaanko Marin Halla-ahoon?

Kauppalehden pääkirjoituksen arvio pelkistää kuntavaaliasetelman: ”Mielipidemittausten perusteella näyttäisi siltä, että kuntavaalit ovat kahden kauppa: sdp ja perussuomalaiset kisaavat suuriman puolueen tittelistä.”

Nämä kaksi näkemystä yhdistämällä voi todeta, että kysymys on siitä jatkaako Sanna Marin hallituksen johdossa vai nouseeko hänen hallituksensa  tilalle Jussi Halla-ahon johtama oikeistohallitus, jonka aisankannattajina olisivat Kokoomus ja Keskusta.

Halla-aho oman vaalijulistuksen yhteydessä  hän viittasi  JARMO KORHOSEN, PUOLUESIHTEERI 2006–2010 Suomenmaan haastatteluun:

Näin vaikeassa tilanteessa puolue ei ole koskaan ollut syntyhistoriansa jälkeen. Nämä ovat kohtalonvaalit.
Jos keskusta romahtaa kuntavaaleissa 10 prosentin puolueeksi, sen hallitustaival katkeaa vääjäämättä. Kun viime kuntavaaleissa tulos oli 17,5 prosenttia, tällä kertaa keskustan pitää ehdottomasti mennä yli 15 prosentin.
Koko puolue on tällä hetkellä halvaantunut. En ole tällaista järjestöväen epä-älyllistä laiskuutta koskaan nähnyt. Näissä vaaleissa ei saa tyytyä mihinkään muuhun kuin täysiin listoihin – yhdelläkään kunnallisjärjestöllä ei ole hyväksyttävää syytä tyytyä vähempään. Jos lista ei ole täysi, se kertoo saamattomuudesta, laiskuudesta ja istuvien valtuutettujen oman läpimenon varmistelusta. 

Korhonen on ristiriitainen vaha satraappi, mutta voi hänen jutuissaan olla tuon oman porukan piiskaamisen lisäksi olla oikein todellistakin aihetta. Sanoisin, että Keskustan ongelma on liian hyvä menestys hallitusneuvotteluissa. Kaikki on saatu – pelkona on menetys, ensin vallan sitten muut.

Asiapohjalta arvioiden Keskusta kannatuksen kovilla alueilla ei Perussuomalaisten vaaliohjelmasta ole suurempaa haittaa. Ohjelmassa on pelkästään Perussuomalisten samaa maahanmuutto-kärkenä pärinää, joka tuskin aiheuttaa a’ha elämyksiä missään.

25.1.2021

1 Vastaus artikkeliin

  1. Kun yhteiskunta on niin suurien ”arvovalintojen” edessä, niin kuin nyt, on on huomioitava;? Haluammeko tulkea niitä jotka eivät osaa hoitaa taluttaan. Vai palkitsemmeko niitä jotka sen osaavat??? Haluammeko anttaa tukea Italialle. / Niille kunnille meillä Suomessa jotka ovat päätyneet taloudellisesti kestämättömiin ratkaisuihin. Seuraammeko poitiikassaamme niitä jotka hallitsevat taloutensa vai jatkammeko tuen antamista niille joiden tulisi nähdä taloudellisten tosiasioiden merkitys politiikassa ja päätöksissä? Vastustajan arvioiminen politiikassa ei yksin johda parempaan lopputulokseen. On oltava oma, parempi vaihtoehto. Perustellusti ja siten että sitä voidaan toteuttaa. Kaikki viisaus ei ole ankkuroituna hallitukseen. Sitä on sen ulkopuolellakin. Sitä on hyvä kuunneella herkin korvin. Aina en osaa nähdä syytä moittia ajatuksia joita on tullut esiin muualta. En ole vielä ”valan tehnyt poliitikko”. Markku Vuoti kotitarvefilosofi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa