Ylpeyden ja lankeemuksen ässät

– Vapaavuorta tahtoisin takaisin, Eero Lehti myöntää.
Kukaan ei kuitenkaan usko, että Stubb saisi ainakaan tässä vaiheessa julkista
haastajaa. Tilanne voi muuttua, jos puheenjohtajan ja hallituksen törmäilyt
saavat puolueen kannatuksen alamäkeen.
Sisäministeri Petteri Orpoa pidetään vahvana seuraajaehdokkaana, mutta hänen ei
uskota haastavan Stubbia, jos tämä haluaa jatkaa myös ensi kesän
puoluekokouksen jälkeen. Stubb on ilmaissut, että hän aikoo jatkaa seuraaviin
vaaleihin asti.
– Mutta tietysti, jos hänelle avautuu joku kiinnostava kansainvälinen tai EU-tehtävä,
niin varmasti aika moni kokoomuksessa olisi helpottunut – ei sitä voi kieltää,
pitkäaikainen kokoomusedustaja toteaa. Yle 20151130


Kukaan ei kuitenkaan kaipaa Jyrki Kataista takaisin. Ja hyvä kysymys on, kuka
Euroopassa Kataisen jälkeen kaipaa lisää kokoomuslaisia. Tietääkseni
valtiovarinministerien kokouksessa on jo kuultu tarpeeksi Alex S:ää.

Posti potkittavana

Juha Sipilän vastuulla on valtion omistajaohjaus. Postin
avulla oli tarkoitus johdatella Suomea uusille urille erityisesti
työehtosopimusten leikkauslinjalle. Muistelen nimittäin Sipilän maininneen,
että rikkurityövoiman käyttöä lukuun ottamatta hän on johdon linjausten
kannalla. Tämä sotku on siis sekin pohjimmiltaan Sipilän vastuulla. Tuntuu
groteskilta huumorilta samaan aikaan itkeä kyyneleitä AKT:n kamaluudesta.

30.11.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa