Voi meitä… ja meidän edustajia

KataineneiyhteisvastuunkritiikkiC3A4Hs20180527

VAJAATseitsemän vuotta sitten eurokriisi velloi voimakkaimmillaan, ja ympäri maanosaa ehdotettiin erilaisia pelastuspaketteja ja yhteisiä velkakirjoja kriisin sammuttamiseksi ja uusien välttämiseksi.
Suomen silloinen pääministeriJyrki Katainen(kok) ei kaikista ehdotuksista innostunut. Hän kritisoi toistuvasti ajatuksia ”yhteisvastuun” lisäämisestä niin sanotuilla eurobondeilla eli euromaiden yhdessä takaamilla velkakirjoilla.
”Taisin olla yksi yhteisvastuu-ajattelun vastustamisen lanseeraajista. Se oli perusteltua siinä ajassa, mutta siitä tuli tarpeeton opinkappale ja koen siitä hieman syyllisyyttä”, Katainen sanoo nyt. HS 27.5.2017

Näin aloittaa haastattelun ja välissä on kolmen kohdan ideoita- hänen omiaan –
1) Ei eurobondeja, mutta yhteisvastuuta kuitenkin.
2) Pankkien yhteisvastuuta 
3) Yhteistä työttömyysrahastoa jossain muodossa.
Sitten hän lopettaa:
”En halua tuoda Eurooppaan automaattisia tulonsiirtojärjestelmiä, jotka kannustaisivat löysään taloudenpitoon. Kysymys on siitä, voidaanko yhteisvastuun rajatulla lisäämisellä päästä eroon riskeistä ja lisätä markkinakuria.”
Hän kehottaa myös suomalaisia päättäjiä miettimään asiaa ja välttämään rahaliittoa koskevien ehdotusten nopeaa alas ampumista.
”Ymmärrän, että hallituksen pitää käydä lähitaistelua joka päivä. Olisi silti viisasta pohtia myös sitä, millaisessa Euroopassa haluamme kymmenen vuoden päästä olla.”
Näin miehet muuttuvat maailman mukana. Jos joku lukija vielä jaksaa muistaa menneitä, niin ehkäpä mieleen tulee se, etteivät kaikki ole ole olleet aina yhtä populisteja.
Ja nyt toivon, että demaritkin pääsevät pakkomielteistää – ei solidaarisuutta kannoistaan.

27.5.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa