Vihreys voitti

NaantalinsdvaltuutetutA20170409

Koko maassa opposition voitto meni sivu SDP:n suun. Pieni
voitto oli se, että SDP hävisi vähiten kolmen kärjen osalta. Vihreiden voitto
oli kiistaton ja Vasemmistoliiton nousu oli selvä ja pieniin voittoihin ylsivät
RKP ja KD.
Kun verrataan tilannetta edellisiin vaaleihin merkittävin muutos oli se, että oppositiossa
oli nyt viisi puoluetta, kun viimeksi vain Keskusta sai nauttia tästä ilosta. Tämä on merkittävin tekijä SDP:n vaalin kokonaistuloksen kannalta.

Aivan aluksi onnittelmme Naantalin vihreita erinomaisesta tuloksesta!

Naantalissa vihreillä on ollut aliedustusta nyt se vika  korjattiin
kunnolla ja vihreät olivat Naantalin voittaja kolmella lisäpaikalla.
Äänestysprosentin paikoillaan pysymyminen, vahva
ehdokkaiden välinen sisäinen kilpailu ja Toni Forsblomin loistava ja kattava yksilösuoritus
säästivät Kokoomuksen suuremmalta tappiolta.
Vilhelm Junnila kova ponnistus
piti PS:n menetyksen vain yhtenä.
SDP menetti asemiaan jo ehdokasasettelusta lähtien; kahdeksan ehdokasta
vähemmän vei paikan ja kun ehdokaslistalla ei ollut vetovoimaista uutta
tekijää, niin ehkäpä kymmenen paikkaan jääminen alkaa maistua siedettävältä. Yksilöpanostus
on SDP:llä selvästi muita vähäisempää ja se tuntuu yksilökekskeisemmäksi käyvässä kamapailussa

Kokonaisuutena voi arvioida, että kaavoituskysymys oli
vihreille hyvä teema. Seuraako tästä jotain linjan muutosta Naantalissa, jää nähtäväksi.
Yllätyksenä
voi pitää sitä, että Kristillisdemokraatit eivät lisänneet paikkoja; Juha Mannerin vetoapu ei riittänyt. Naantalin
valtuuston kannalta yksi menetys oli Tommy Björkskogin jääminen varalle.

Naantalin uudet valtuutetut;

Kymmenen ensimmäiseksi valittua
vertauslukujen perusteella valitut

Forsblom, Toni  KOK
567

Rönnholm, Mikko  SDP
177

Lindström, Jan  KOK
309

Tuuna, Markku  KOK 245

Maine, Mirva * VIHR 250

Santalahti, Samuli  KESK**

Hagsberg, Sirpa  SDP
158

Junnila, Vilhelm  PS
520

Gustafsson, Hanna  KOK
165

Aho, Kimmo  SDP 145

Muut SDP:n
valtuutetut

Aalto, Hannu 141
Sipponen, Kaisa  113
Maja, Pirjo  87
Vienonen, Hannele  87
Hyvönen, Jarmo * 79
Takanen, Juha 78
Laine, Lauri  77

Varalle valitut
Alho, Riitta * 76 , Ansamaa, Eliisa  75 ,
Helenius, Markus * 68 , Hautala, Isabella * 57 . Lindgren, Heikki * 54

Tässä käytetyt tiedot ovaat vaalit sivuilta

10.4.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa