valtuusto päätti äänestysaluejaosta

Luovutettavattontitkeksusta20170424

Naantali rukkaa äänestysaluejakoa vain siten, että Kantakaupunki
ja Luonnonmaa yhdistetään uudeksi Keskusta-Luonnonmaa – alueeksi. Naantalin Itä-Länsi
ihmettä ei synnytetty.
Sirpa Hagsbergin,
sd esitys Jan Lindströmin, kok
kannattamana sai koko valtuuston tuen.  Vieläkö sanotaan, ettei valtuustolla
ole valtaa ?

Naantalin yksi Iisakin kirkko  etenee
pikku hiljaa.
Nimittäin keskusta, josta Keskustan Samuli Santalahti muisteli, että asia on ollut esillä
Saaristo-Naantalin muodostumisen alusta alkaen.Todella vaivalloinen on prosessi ollut. Me kantanaantalilaiset juhlimme
asian 10-vuotisia ihan kohta ja ensimmäiset asukkaat alueelle tulevat ehkä kolmen vuoden päästä. Tällaisesta vauhdista saa aiheellisesti muistuttaa.

Rahaa myynnistä ei tullut niin niin paljon kuin toivottiin sanoi Jan Lindström,
kok, mutta hyvä että tämäkin 270 €/
kerrosneliö.  Hän sekä Jarkko Kanerva, vihr, että Vilhelm Junnila, ps kiinnittivät
huomiota rakentamisen aiheuttamiin pitkiin haitallisiin vaikutuksiin.
Kun tähän lisätään Sirpa Hagsbergin, sd esille nostama hankala liikenneongelma,
niin voisi ajatella, että jatkossa kaupunginsuunnittelusta vastuussa olevat
kävisivät läpi projektin vaiheistuksen. Bussipysäkin tulevat olemaan hankalasti
eikä näkymätkään tule silmiä hivelemään, joten jotain kompaktimpaa pitää
yrittää kehittää. Yksi liikenneympyrätaideteos Aravan liittymään ei tätä paljoa
paranna. Eikä oheinen valtuustolle jaettu karttapohjakaan paljon asiaa valaissut.

Vilhelm Junnila, ps lähestyi ennen kokousta puheenjohtajan
pöytää ja sanoi, että halusi nähdä puheenjohtajan ilmeen, kun hän ilmoittaa ei
jättävänsä aloitetta. Eikä sitten jostakin syystä muillakaan intoa riittänyt.

25.4.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa