Valmistelu ei kuule asiantuntijoita eikä paikallista asukkaan ääntä

Sotenportaat20180308

Valmistelu on ollut umpipoliittista, kertoo Ylen
asiantunteva toimittaja Tiina Merikanto.

Olemme tässä kummallisessa tilanteessa, koska valmistelu on
ollut umpipoliittista. kirjoitti valtiovarainministeriön hallitusneuvos.

“Paras-hankkeesta lähtien poliittinen ohjaus on ulottunut
pykäliin saakka. […] Vahvaan poliittiseen ohjaukseen perustuva lainvalmistelu
on jättänyt jälkensä esityksiin, koska niitä on ollut vaikea muuttaa jo
tehtyjen poliittisten kompromissien vuoksi. Laeista on ollut vaarana muodostua
tilkkutäkkejä, joissa yksittäiset säännökset eivät ole olleet yhteensopivia.”

Sotea on valmisteltu loputtomassa kiireessä ainakin
viimeiset viisi vuotta. Kuka tietää, ehkä vähemmällä kiireellä oltaisiin jo
pidemmällä. Sotessa on kyse poliittisen järjestelmän uskottavuudesta. Ei
kuitenkaan vain siksi, saadaanko uudistus tehtyä vai ei. Kyse on myös siitä,
voiko kansalainen luottaa poliittisen järjestelmän kykyyn tehdä kunnollisia
päätöksiä.

Vanha kulunut sanonta “suo siellä, vetelä täällä” on
todellakin totta.
Ei käy kateeksi poliitikkoja, joiden on ratkaistava heidän
itsensä aiheuttama ongelma: sote-uudistus pitäisi ehdottomasti tehdä, mutta
onko nykyinen esitys valinnanvapaudesta liian suuri riski otettavaksi.

Naantalin Työväenyhdistys kirjoitti Sdp:n puoluehallitukselle
ja eduskuntaryhmälle

Yhdistyksemme on ollut aktiivisesti mukana kunnallisella,
että maakunnallisella tasolla kehittämässä niin kuntarakenteita, kuin sosiaali-
ja terveyspalveluitakin.

Seurattuamme tasavallan hallituksen sote-kokonaisuuden
kehittämistä, olemme vakuuttuneet, kuten valtaosa asiantuntijoistakin on
varoittanut, että pakkouudistus on huonosti perusteltu ja aiheuttaa
monipuolisen uhan peruspalveluille.

Olemme käyneet uudelleen läpi vaihtoehtoja, joita on
tarjottu hallituksen sotemallille ja olemme edelleen sitä mieltä, että Lahden
puoluekokoukselle esittämämme aloitteen malli ei ole ehkä paras, mutta
selkeästi toimivin kaikista esillä olleista.

Siksi toistamme ehdotuksemme ja toivomme vakavaa uudelleen
arviointia puoleen linjan kirkastamiseksi.

Meidän NTY:n kahden vuoden takainen puoluekokousaloitteemme
kuului näin:

Sote uudistus

Ehdotettu Sote-uudistus on hyppy tuntemattomaan; vaikutuksia
sen paremmin asiakkaan kuin taloudenkaan kannalta ei ole pystytty selvittämään.
Kun vielä on ilmeistä, että tässä yhteydessä hallinnolliset muutokset eli
maakuntahallinto ja ideologiset tavoitteet eli yksityistäminen ovat hämärtäneet
ihmisten tarpeista lähteneet muutosvaatimukset, niin muutoksien toteuttaminen
on vaaraksi koko hyvinvointijärjestelmälle. Muutokset on tarkoitus toteuttaa
aivan liian kireällä aikataululla siten, että vuoden 2019 alkuun tai mihin
ajankohtaan muutoksen suurin paine kohdistuukin, tulee olemaan asiakkaiden ja
henkilökunnan kannalta ylivoimaisen vaikea – ylivoimainen.

Tämän katastrofin torjumiseksi on toimittava järkevän
uudistusaikataulun ja uudistuksen sisällön muuttamiseksi
toteuttamiskelpoiseksi.

Ehdotus:

SDP ehdottaa, että sote-uudistus toteutetaan nykyisten
organisaation puitteissa siten, että toimivat kunnalliset organisaatiot
jatkavat ja että sairaanhoitopiirien vastuuta lisätään maakunnallisen
hyvinvointisuunnitelman laatimisessa, johtamisessa ja valvonnassa. Valtion
mahdollisuutta ohjata kehitystä vahvistetaan ERVA alueiden hallinnon toimesta
ja toisaalta siten, että nykyinen valtionosuusrahoitus kulkee tätä reittiä.

Väliportaan hallintoa yksinkertaistetaan siten, että
maakunnassa on vain yksi kuntien edustajien nimeämä valtuusto, joka hoitaa
nykyisiä tai tulevia maakunnallisia tehtäviä maakuntahallituksen ja viraston
avulla.

Maakuntavaltuuston tehtäviin lisätään sairaanhoitopiirien
hallituksen valinta siten, että maakunnallisten edustajien lisäksi
hallituksessa ovat edustettuna myös ERVA alueen edustajat.

Näkemyksemme on, ettei kannata korjata sitä, mikä ei ole
rikki! eikä välttämättä viisasta ole jatkaa uudemman tiedon valossa sillä, mikä
aikoinaan tuntui perustellulta.

Toverillisin terveisin

Kimmo Aho, puheenjohtaja  
Hannu Aalto, sihteeri             

8.3.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa