Unikeonpäivänä Saimaalla

SSSaimaaatOlavinlinna

Presidentit Sauli Niinistö ja Vladimir Putin purjehtivat
Saimaalla ja S/S Saimaalla Punkaharjulta Olavinlinnaan.

S/S Saimaa on liikenneministeriön edustuspaatti. Se oli
pitkään Saimaan alueen väylänhoitoaluksena.
Hieno Turussa 1800-luvun puolella rakennettu höyrypursi oli satamajohtaja Antti Merilahden mielestä
vaatimattomissa tehtävissä.  Niinpä
sitten merenkulkuneuvoksia tavatessamme hän ehdotti, että se olisi hieno
edustusalus tasavallan presidentille.
Urho Kekkosen aikana ei tietenkään olisi
saanut siitä tulla kustannuksia ja niinpä idea oli, että se olisikin ollut
Naantalin sataman hoidossa ja osittaisessa käytössä, kun jäänsärkijä Naantalin rasitekin oli siirtymässä
menneisyyteen.
Kävimme tutustumassa  Savonlinnassa upeaan alukseen ja huomasimme, että
sen työtehtävät taisivat olla muodollista luokkaa ja käyttötarkoitus oli vähän
laajempi eikä aluksen hallitsijat oikein ottaneet ideaa omakseen; pikemminkin ilmoittivat ystävyytemme olevan koetuksella, jos jatkamme hanketta. Ymmärsimme luopua ja unohdimme asian.

Nyt idea  vihdoin on toteutumassa!

23.7.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa