Tiina T

TiinatunturiTyttijaIlkkaK2011RantsuJPG

Googlasin pari Tiina Tunturiin liittyvää  tulosta:

Sanomat.net kirjoitti vuonna 2004
Vuoden
2004 Unikeko – Naantalin Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Tiina Tunturi

  • Tiina Tunturi on syntynyt ja käynyt koulunsa Turussa,
    opiskellut Helsingissä ja valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin
    maisteriksi. Hän toimi useita vuosia musiikin lehtorina Turun suomalaisessa yhteiskoulussa
    ennen siirtymistään Naantalin
  • Musiikkijuhlien toiminnanjohtajaksi kuusi vuotta
    sitten. Tiina Tunturi on viihtynyt erinomaisesti työssään kulttuurin
    näköalapaikalla. Hän kiittää erityisesti hyviä toimintaedellytyksiä Naantalissa
    ja yhteistyötä kaupungin ja muiden naantalilaisten toimijoiden kanssa
    kansainvälisen musiikkitapahtuman rakentamisessa.
    Tiina Tunturin perheeseen kuuluu aviomies Timo, joka työskentelee Fortumin
    Naantalin jalostamon viestintäpäällikkönä sekä opiskelijapoika Tuomo. Perhe
    asuu Raisiossa lähellä Naantalin rajaa. Tiina Tunturi harrastaa monipuolisesti
    musiikkia ja muuta kulttuuria mm. käymällä konserteissa ja teatterissa ja
    laulamalla FourTunes-kvartetissa.
  • Hän on myös intohimoinen lukija, ja kirja kulkeekin yleensä aina mukana
    matkassa. Perheen tärkein yhteinen harrastus on purjehdus, ja aina kun aikaa
    on, lähdetään merelle. Tiina Tunturin mielestä Naantali tarjoaa ainutlaatuisen
    viehättävän ympäristön ja tunnelman kesäiselle musiikkijuhlalle, mutta kaupunki
    on kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Aamuset uutisoi helmikuussa

Tämän  vuoden Musiikkijuhlien avajaisissa sanoin:

  • 15 vuotta sitten Tiina Tunturi otti juhlien toiminnanjohtajan ohjaat käsiinsä.
    Silloin oli jo vuosia ollut taiteilijapalkkioiden euromääräinen budjetti ollut
    216.000 euroa. Nyt olemme parina viime vuotena selviytyneet n. 190.000 euron
    budjetilla. Miettikää tätä. Eipä taida juurikaan vastaavaa löytyä. Siitä olemme
    kiitollisia ja ylpeitäkin. Meidän kestävyysvajeemme on hoidossa. Ja sen
    todistavat meidän vakiintuneet 16.000 – 18.000 kuulijamme.

Mutta oheinen kuva  kertoo Tiinasta ja
hänen tavastaan toimia: Kohteliaan huomaavaisesti hän levittävää aurinkoista säteilyä. Tiina on
esimerkki siitä, että työ ja taide ja harrastus ja velvollisuus voivat yhdistyä.

Onnittelemme perhepiirissä juhlivaa synttärisankaria ja arvatkaapa mistä
tasavuosista onkaan kysymys?

6.8.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa