Tapio Kuulaa on poissa

TapioKuulaonkuollut20171109Yle

– Tapio Kuula oli merkittävä energiateollisuuden vaikuttaja
ja yhtiömme uudistaja. Hänen johdollaan Fortum kasvoi yhdeksi Pohjoismaiden ja
lähialueiden johtavaksi sähkö- ja lämpöyhtiöksi sekä menestyksekkääksi
toimijaksi Venäjän nopeasti kehittyvillä energiamarkkinoilla, sanoo Fortumin
hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf.

Tapio Kuula syntyi vuonna 1957. Hän oli koulutukseltaan
diplomi-insinööri ja taloustieteiden maisteri.

Muistan, kun aina yhtiön parasta ajatellut vuorineuvos 
Kalevi Numminen veti istahti IVO:n hallintoneuvoston matkan aikana bussissa viereeni
ja kertoi, että nyt pitäisi valita johtokuntaan uutta verta nuoremmasta polvesta
ja jakeluliiketoiminnan puolelta tulevaisuuden tekijä. Tehtävään valittiin Tapio Kuulaa, jolla oli näyttöä ja
vahva koulutus.

Tapio Kuula teki heti monista sähkölaitosjohtajista poikkeavalla
rauhallisella ja viisaalla olemuksellaan vakuuttavan vaikutuksen.

Kun sittemmin  hänen
alaisuudessaan tein arkipäiväistä työtä opin huomaamaan,  että hän oli kaikissa tehtävissään
samanlainen: Harkitseva, selkä, oikeudenmukainen ja inhimillinen.
Hieno mies ja hyvä ystävä. Suuri menetys erityisesti ja yleisesti.

Naantalin voimalaitos on koeajossa ja valmistautuu
vihkiäisiin. Kunniavieras Tapio Kuula ei pääse paikalla. Hän ei  monumentteja tavoitellut eikä erillinen laitos olisikaan
sopiva kuvaamaan hänen monialaisuuttaan. On kuitenkin oikein muistaa, että hankkeiden
palapelissä tarvitaan monia tekijöitä ja että tässä tapauksessa välttämättömin oli Tapio
Kuula.
Naantali ja Turun seutu muistavat yhteistyön rakentajaa kiitollisuudella.

10.11.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa