Suuryritykset verolle. Suomessa hylätty harkintaveromalli esillä?

EU kysymykset ovat esille eri puolilla ja Suomikin on mukana
ainakin keskusteluissa. Taas on kyse Emmanul Macronin esityksestä säätää
liikevaihtoon perustuva määrältään 2-5 prosenttia suuri perustuva vero, jotta
Googleta ja Applelta saataisiin jotain osallistumismaksu toimintamahdollisuuksistaan
Euroopassa.
Vähän haparoinnilta eteneminen vaikuttaa. Tässä on Kauppalehden juttu
verotusideoista ja Petteri Orpon näkemyksistä:

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) pitää neljän suuren
EU-maan ehdotusta merkittävänä avauksena.

EU:n valtiovarainministerit keskustelivat lauantaina
Tallinnassa, miten saada amerikkalaiset internetjätit, kuten Google ja
Facebook, maksamaan veroa Eurooppaan.
Keskustelun pohjana oli neljän ison EU-maan, Ranskan, Saksan, Italian ja
Espanjan, aloite, jonka mukaan it-jäteiltä alettaisiin periä veroa liikevaihdon
perusteella.

Orpo pitää neljän maan aloitetta tärkeänä, mutta katsoo,
että paras foorumi etsiä ratkaisuja veronkiertoon on OECD. Kyse on
mammuttimaisesti asiasta, eikä aloite ollut vielä kovin jäsentynyt tai
yksityiskohtainen.

”Tämä oli ison, merkittävän asian pöydälle nosto. Kun EU:n
pöydissä puhutaan asiasta, se luo painetta OECD:n pöytiin”, Orpo sanoo.

Hän ei halua ottaa kantaa siihen, onko liikevaihtoon
perustuva vero realistinen.

”On ihan selvää, että näiden globaalien yritysten osalta
ratkaisujen pitää olla maailmanlaajuisia ja eurooppalaisia.”

Yksimielisyydestä pidettävä kiinni

EU:ssa tulisi Orpon mukaan jatkaa työtä yhteisen
yritysveropohjan   ja -mallin rakentamiseksi. Veroasiat etenevät EU:ssa kuitenkin
hitaasti, koska päätösten tulee olla yksimielisiä.
EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ehdotti tällä viikolla
pitämässään puheessa, että EU-maat luopuisivat yksimielisyyden periaatteesta
veroasioissa.
Tälle ajatukselle Orpo ei lämpene.

Yksimielisyyden vaatimus tuntuu äkkiseltään pienen Suomen
edun mukaiselta. Verotuksessa voisi sanoa, että se esimerkiksi merkitsee sitä,
että Luxemburg ja Irlanti verokikkailijana määräävät, että suuret kansainväliset
firmat voivat välttää veroja.

Liikevaihtoon perustuva vero ei ole mikään uusi keksintö. Meillä Suomessa oli kunnallinen
harkintavero, jonka ideana oli että jos firma ei näytä riittävästi verotettavaa
voittoa, niin sen voitoksi voitiin
määrät tietty prosentti liikevaihdosta. Tällä muodolla Naantalin keräsi Nesteeltä
ne Naantalin ylpeilemät hyvinvointimme
tuottaneet merkittävät verot.
Aho-Viinasen hallitus sen lakkautti tämän järjestelmän samalla kun se vapautti
pääomatulolliset kunnallisverosta. Olisi jo aika arvioidan uudelleen tätä kokonaisuutta.

19.9.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa