Suomen Luonnon päivä

KeitilC3A4npolku
  • Tänään
    lauantaina 31.8.2013 juhlitaan ensimmäistä kertaa Suomen luonnon päivää. Päivän
    tarkoituksena on juhlia Suomen ainutlaatuista luontoa, sen tuomaa iloa ja
    oivaltaa luonnon hyvinvointia edistävä vaikutus.
    Suomen luonnon päivää juhlimalla maahan luodaan uutta suomalaista
    kansanperinnettä. Päivän kunniaksi ihmisiä kehotetaan nostamaan lippu salkoon
    . Yle 31.8.2013

Suomen luonto on päivänsä ansainnut ja me myös voimme osoittaa kiitollisuutta luonnon suomista mahdollisuuksista esimerkiksi liputtamalla. Mutta päivät eivät ole pääasia, vaan se, että muistaisimme käyttää luontoa hyväksi, enkä tarkoita sen riistämistä, vaan siinä elämistä ja siitä nauttimista. Eri vuodenaikoina, eri yhteyksissä, missä kulloinkin liikummekin mutta jatkuvasti.

Luontoa voi tuntea  monella tavalla. Kuulin juuri ulkomailla asuvan suomalaisen  kertovan, että metsän humina on hänelle tärkeää ja sitä hän kaipaa.
Luonnossa on monumentaalista mahtavuutta ja pientä ja kaunista, ihmeellistäkin. eikä ole yhtä oikeaa tapaa nauttia siitä. Edesmennyt vähäväkinen sukulaisemme  nautti auringosta ja mietti yhteiskunnallisia asioita sanomalla, että auroinko paista kaikille niin rikkaalle kuin köyhälle samalla tavalla!

Oheisen kuvan paikka on sellainen ei suuri eikä pieni eikä eriskummallinen, mutta jännittävä. Ihminenkin on varmaan siihen vaikuttanut, mutta kuitenkin, joka kerta tuosta läpi kulkiessa on sellainen satukirjamainen olo. Ja taas sinne on poikettava.

31.8.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa