Sössitään

AnttiRinteenvappulupausYle20180502

Unto Hämäläinen kirjotti vappuna, että asetelmat tulevia vaaleja ajatellen
ovat niin hyvät, ettei demari voi niitä mitenkään sössiä.

Kysyin kirjoitust
esitellessäni tämän palstan jutussa .Vai ei voi sössiä.

Ja nyt sanon, että
sössiminen alkoi saman päivä, siis vappuna.  Tarkoitan
tietenkin Antti Rinteen 100 euron nokitusta.

Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi kirjoitti 2.5.2018 aiheesta:

Antti Rinteen vappupuhe oli taktisesti ymmärrettävä, mutta
täysin epärealistinen
.
Moni hämmästeli SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen
vappupuheita. Hän lupasi 100 euroa nettona lisää alle 1 400 euron eläkkeisiin,
toki useamman vuoden ohjelmalla.

Tällaiset jutut kuulostavat niin hyviltä, että niitä on
kenenkään vaikea ottaa tosissaan. STTK:n pääekonomisti Ralf Sund arvioi Lännen
Medialle, että varovainen arvio lupauksen kustannuksesta olisi 300–500
miljoonaa euroa.
Rinteen lupaama korotus koskisi satojatuhansia. Alle 1 400
euron eläkettä saa noin 710 000 suomalaista.
Miksi Rinne antaa näin herkullisia lupauksia, joiden
toteuttaminen on epärealistista?
Syy on varsin raadollinen: satojentuhansien eläkeläisten
joukko toisi puolueelle vahvan kannatuspohjan. Kun katsoo demareiden
kannattajaprofiilia, eläkeläiset korostuvat joukossa. Lupaus uppoaa valmiiksi
SDP:lle suopeaan maaperään.

Hallitusherrat ilkkuvat ja muut puolueet hykertelevät. Se harmittaa, mutta sitä sattuu.
En puhu epärealistisuudesta enkä siitä, keneltä rahat
otetaan tai onko meillä varaa tähän. Puhun siitä, että lupaaminen on tyhmää.

Muistan
puoluesihteeri Erkki Liikasen puheet
lapsilisien kolminkertaistamisesta ennen vuoden 1987 vaaleja.
Vaalit eivät menneet  nappiin, Manualisella ohjauksella selviydyttiin
hallitukseen, jonka valtionvarainministeri Erkki Liikanen joutui jatkuvasti selittämään
lupaustaan vielä kymmenen päivää ennen ministerin hommien loppua asia oli esille Hämäläinen Unton toimesta HS 18.2.1990 

Valtiovarainministeri Erkki Liikanen (sd) arvioi, että vielä
tällä vaalikaudella pystytään kolminkertaistamaan lapsilisät, jos viimeisetkin
lapsiperheiden verovähennykset muutetaan lapsilisien korotuksiksi.

”Rahat lapsilisien kolminkertaistamiseen ovat koossa.
Nyt on vain poliittisesta tahdosta kiinni, rohjetaanko jäljellä olevat
verovähennykset muuttaa lapsilisiksi. Silloin lapsilisien kokonaissumma olisi
kolme kertaa suurempi kuin vaalikauden alussa”, Liikanen sanoo.

Valtiovarainministeriössä on laskettu, että ensi vuonna
lapsiperheitä tuetaan lapsilisillä ja lapsiperheiden verovähennyksillä
runsaalla yhdeksällä miljardilla markalla, jos lapsilisiä nostetaan 22
prosenttia, kuten hallitus on luvannut. Vaalikauden alussa lapsilisiä
maksettiin vajaat kolme miljardia markkaa vuodessa.

Hallitus ei todennäköisesti tule puuttumaan lapsiperheiden
verovähennyksiin.

Seuraavat vaalit menivät heikosti. Syyllisiä on turha etsiä
eikä tietenkään yhdellä Liikasen laukaisulla ole käänteen tekevä merkitystä.

Mutta pointti on siinä, että
huutokauppatarjoukset eivät kohenna uskottavuutta eikä herätä luottamusta.
Siitä oli silloin ja siitä erityisesti nyt kysymys, sillä meidän on pärjättävä
asialla, koska  puheenjohtajamme Antti Rinteen persoona ei ole pääministeripelin kovin kortti.

2.5.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa