Angela Merkel on vaikea vastustaja SPD:lle, mutta hyvä
ehdokas Saksalle ja Euroopalle.
Paljon onkin Brexitin ja Donald Trumpin
valinnan jälkeen pantua toivoa häneen demokraattisen ja vapaan maailman
järjestyksen puolustajana.
Näin ajatellaan laajasti ja nyt toivomme, että nyt Saksa korjaa Weimarin tasavallan epäonnistumisen ja estää kansallisuusaatteen vyöryn Eurooppaan.
Angela Merkel on politiikassaan ajanut sosialidemokraatit ahtaalle ottamalla
ohjelmaansa sosiaalisia ulottuvuuksia, joita vasemmalla on pidetty sinne
kuuluvina. Nyt tietenkin tilanne muuttuu, kun kristillisdemokraatteihin
kohdistuu paineita oikealta Vaihtoehto Saksalle liikkeen vahvistuessa. Tämä
lähtökohta muuttaa tilanneetta vaaleissa ja onpa nähty joitakin
demarikannanottoja maahanmuuttoasioissa, joissa on arvosteltu Merkelin linjaa.
Samoin demarit ovat vapaakauppasopimuksiin esittäneet kritiikkiä.
Kysymys on ikävä kyllä
kuitenkin viime kädessä henkilöistä ja heidän vetovoimasta ja siinä onkin
demareiden ongelma: Saksan suosituin poliitikko sosialidemokraattinen ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier on nousemassa Merkelin tuella presidentiksi ja
puheenjohtaja, varakansleri Sigmar Gabriel ei suosiossa pärjää.
Osavaltiovaalimenestystä on tullut siellä, missä johtoon on ollut tarjolla
suosittu johtaja ja päinvastoin.
Analogiaa asetelmassa’
SDP:n johtaja Antti Rinne on aluksi kokenut kovia
voitettuaan täpärästi Jutta Urpilaisen Seinäjoella. Nopea nousu ministeriksi ja huono
eduskuntavaalimenestys sekä hänen johtajana saamat heikot suosionumerot ovat olleet
rasitteena. Kritiikkiä on Anttia kohtaan tullut useammalta taholta.
Vaikka
kohde itse ei olekaan objektiivinen vastaaja niin Antti kuitenkin näyttää
olevan realisti ensinnä siksi, että hän ymmärtää hänelle suoraan tulevan palautteen olevan positiivista. Oikeaan hän osuua arviossaan, että kritiikin kohdistu häneen persoonansa: ”Rinne on tämmöinen kuin
on” .
Antti ei arvioinut mahdollisia haastajia ja yritti selittää Reijo Paanasen puoluevaltuustosekoilu
siten, että kysymys on puoluesihteerin tehtävän painopisteestä: Onko se kenttä
vai polittisen linjan luominen. Sen ratkaisee puoluekokous ja sen mukaan
ratkeaa Paanasen jatko.
Me jäämme nyt odottelemaan ja uskaltaisin arvat, että niin puheenjohtajasta kuin
puoluesihteeristä tullaan puoluekokouksessa äänestämään.
Tästä helposta, mutta kiinnostavasta henkilöspekulaatiosta huolimatta tulisi puoluekokouksessa uskaltaa keskustella politiikan sisällöstä. Ja merkittävin kysymys on
onko puolueen linja puolueen vai valtionhallinnon eli on uskallettava tehdä avauksia, joita ei ole hyväksytetty valtionvarainministeriössä.
