Sote-sikiön abortti on perusteltu

TimoSoinilaukkaa2018028

Demokraatin kuvavalinta osuus oikeaan.

Verepaineet ovat korkealla ja  vaarallisen korkealla ne ovat Sinisten keskuudessa. Pelkko asuu Audin takapenkillä. Soten takia on Timo Soini saanut hiilotolppansa ja menettänyt tavanomaisen puhevaltansa ja maineensa.
Siksi tarvitaan keskiaikaista ruttoa. Ja sopiihan katolisen Soinin maailmankuvaan, kuten tämä päivä on osoittautunut.

Touko Aalto, Antti Rinne ja Petteri Orpo karismatalkoissa sotesta ja iltapäivälehtien besserwisserit antamassa pisteitä vaalitenteissä.”

Soinin mukaan tosiasiassa SDP pelkää uudistuksen kaatumista kuin ruttoa.
”Vaalitaistelussa se saisi tästä ykkösvaaliteeman, johon se joutuisi vastaamaan. Ja vastausta sillä ei ole. Siinä sulaisi gallupjohto. Kun sote menee läpi, SDP voi haukkua sitä suut ja silmät täyteen. Ja ehkä korjata protestipotin. Jos sote kaatuu, se kaatuu suoraan SDP:n syliin.”
Soini epäilee, ettei SDP pystyisi hoitamaan uutta sotea kokoomuksen kanssa, joka olisi jo kahdessa hallituksessa peräkkäin ”hakannut päänsä seinään”.”Kaksi kyvytöntä saisi aikaan enemmän kuin yksi?”
Soinin mielestä ”Päivä Murmelina -vaalit” olisivat Suomelle katastrofi.

”Jos sote kaatuu, potin korjaavat yksityiset terveysjättiläiset. Ja tämä tapahtuu nopeasti. Siinä on sitten se valinnanvapaus. Valitset kerran ja sitten se on valittu, koska julkista puolta ei sen jälkeen enää löydy kilpailukykyisenä.”

Sinänsä  soten kaatumisen peloko ei ole turha.  Se johtuu nimittäin Soini tapaisten häikäilemättömien väärän tiedon levittäjistä. Kaatuneen soten voi jälkikäteen  maalata siniseksi tulevaisuuden utopiaksi.

Hallituksen sekasikiöstä ei synny tervettä sote-lasta.

Sen korjaaminen tulisi olemaan vaikemampaa kuin, nykyjärjestelmän parantaminen. Pääpointti on kuitenkin siinä, että sosiaali- ja terveyshuollon asiakkaiden kannalta tärkeintä on, että annetaan hyvien palvelujen toimia ja korjataan vain remontin tarpeessa olevat osat.

Ja siitä tulenkin loppupäätelmään:
Abortti on tässäkin tapauksessa perusteltu toimenpide.

28.5.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa