Sote Helsingissä, kouluverkko Naantalissa

Tasavallan hallitus siirtää voimaantuloa ja tekee korjauksia ja taas kohti uusia seikkailuja. kun syksy saa, tiedämme enenmmän, mutta emme varmaankaan tarpeeksi, paitsi, että niin se on, että jos sote Sipilän hallituksen toimesta ajetaan läpi, tulee se vaatimaan runsaasti korjauksia ja korjauksien korjauksia. Mutta sitä varten onkin sitten uudet tekijät – toivottavasti.

Palveluverkko

Kaupunginjohtajan esitys, joka tuli äänin 8-3 (sd edustajaa)
kaupunginhallituksen päätökseksi, oli:

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että

· 
perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen
palveluverkkosuunnitelma vuosille 2018 – 2030 hyväksytään liitteen
mukaisena

· 
palveluverkkosuunnitelman investointiohjelmaa
koskeva tiekartta hyväksytään noudatettavaksi ohjeellisena suunniteltaessa
investointeja vuosille 2019 – 2022 ja

· 
koulujen ja päiväkotien mahdollisista
lakkauttamisista ja perustamisista päätetään erikseen.

NTY:n puheenjohtaja Kimmo Aho kertoo:

Me teimme esityksen, että ensimmäinen kohta olisi muutettu
siten, että palveluverkkosuunnitelma 2018-2030 merkittäisiin tiedoksi. Tämä
siksi, että emme katso voivamme sitoutua esimerkiksi Kalevanniemen suuren
kampuksen toteuttamiseen ja monien päiväkotien ja alakoulujen lakkauttamisiin.
Vaikka viimeisessä kohdassa mainitaan, että niistä kaikista päätetään erikseen,
niin suunnitelman hyväksymisellä ohjataan valmistelua voimakkaasti
kokonaisuutena siihen suuntaan ja siten mm. yksiköiden lakkauttamiset ovat vaikeammin
vältettävissä vaikka järkisyyt olisivat niitä vastaan.

Tässäkin taitaa olla sama kuin sotessa tiedossa: Uusi uljas suunnitelma joutuu oppilaiden määrätietojen ja rahoituksen mahdollisuuksien sekä ehkä koulumaailman muodin muutoksen seurauksena vielä moneen kertaan uudelleen arvioitavaksi.

19.6.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa