SDP tiedottaa ja Kimmo kummaksuu

KimmoAho20171112

Äänestys
alkoholilaista

Eduskunnassa äänestettiin eilen alkoholilaista. SDP tuki
sääntelyn purkua alkoholiasioissa, mutta vahvempien oluiden ja lonkeron
tulemista kauppojen hyllylle vastustettiin alkoholin kulutuksen lisääntymisen
ja siitä aiheutuvien lisäkustannusten vuoksi.

SDP:n perustelut ovat selkeät: Lisääntyvä alkoholin kulutus aiheuttaa monissa
perheissä lisääntyvää inhimillistä huolta, mutta myös lisää kaikkien
asiantuntijoiden mukaan kustannuksia yhteiskunnalle esimerkiksi kasvavien
työpoissaolojen ja terveydenhoidon, lastensuojelun, poliisin ja
sosiaalitoimen menojen kasvun kautta.

Kustannusten kasvu ja alkoholin haittavaikutusten lisääntyminen olivat myös
hallituksen tiedossa. Tämän myönsivät hallituksen ministerit asian käsittelyn
yhteydessä.

SDP:n puoluekokous
linjasi keväällä 2017, että se pitää tärkeänä vähentää alkoholin kulutusta ja
sitä kautta alkoholin aiheuttamia haittoja. Tehokkaimpia keinoja tähän ovat
saatavuuden, hinnan ja mainonnan säätely, mikä puoluekokouksen mukaan on
huomioitava myös alkoholilain kokonaisuudistuksessa.

Suomalaisella yhteiskunnalla on nyt paljon tärkeämpiä menotarpeita, kuin
alkoholin kulutuksen lisääntymisestä aiheutuvat lisäkustannukset.
 

Kimmo Aho luovuttaja Jungnerille:

Mitä
olet jäsenyydellä hakenut, oletko kenties saanut jo kaiken?


Sydämessään puolueeseen kuuluva pyrkii kaikin tavoin vaikuttamaan linjaan, ei
pelkästään somen ja lööppien kautta. 

Näen kuitenkin menetyksenä poistumisesi
joukoista. Kritiikkisi jne on mielestäni ollut monin paikoin osuvaa ja siten
arvokasta.
Toivotan joka tapauksessa kivettömiä polkuja
askeleisiisi.

16.12.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa