Rimakauhua kaupunginhallituksessa

Naantalin kaupunginhallitus ei käsitellyt vielä
Neste-Naantali
välimiesoikeuden päätöstä. Hallitus haluaa kuulla kaupungin asianajajaa  laamanni Matti
Manneria
.  Kaupunginhallitus, joka kantaa ja vastaa kaupungin puoleste
päättää jatkotoimista perehdyttyään asiakokonaisuuteen.

Sote-valinnanvapauslausunto ei edennyt. se jäi pöydälle.
Pohjaesitykset, kuten tällä palstalla eilen todettiin, olivat harkittuja ja
asiantuntevia. Hyvää pohjatyötä on tehty myös Kuntaliitossa. Mutta ongelma on SOS-hallituspoliittinen:
Maakuntamallin, sote-asian ja valinnanvapauden pyhä kolminaisuus kaataa
korttipakan:

Ei ole maakuntamallia ilman valinnanvapautta eikä sotea ilman maakuntamallia.

Se on dilemma ja paikalliset hallituspuolueiden edustajat
kiertävät tätä kuin kissa kuumaa puuroa tietäen, ettei siitä Naantalille mitään
hyvää seuraa

Hulevesimaksun säätäminen kohtasi myös rimakauhun.

Aiheuttamisperiaate on periaatteessa hyvä, kunhan se ei aiheuta meidän
kavereille kuluja taitaa olla ajattelun taustalla oleva pelko. Aikamoista
pinnaa vaaditaan valmistelijoilta.

”Pistetään tämäkin kustannus kaupungin piikkiin ja vaaditaan verojen
alentamista”, on kevätpäivän tasauksen slogaani.

21.3.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa