Pitkämielisyys on järkevän miehen merkki, äkkipikaisuus on hulluuden huippu.

Mattisinero20181222

Puolustusministeri Jim Mattisin erottaminen aiheuttaa huolta
sekä USA:ssa, että muualla maailmassa- Suomessakin. Sivistynyt ja historiaa
osaava ”hulluksi koiraksi” kutsuttu merijalkaväen kenraali oli viimein
aikuinen Trumpin hallinnossa, kuvaillaan.

Presidentti Trumpin hurjastelu jatkuu. Joulurauhaa rakennetaan:

Keskiyöllä yhdeksän liittovaltion virastoa suljettiin,
mukaan lukien sisäisen turvallisuuden laitos, valtion osasto ja oikeuslaitos.
Myös sisäministeriön ylläpitämät kansalliset puistot ja museot suljettiin.

Kyse on kolmannesta Yhdysvaltain hallinnon sulkemisesta tämän
kalenterivuoden aikana – Se on neljän
vuosikymmenen ennätys. Noin 420 000 liittovaltion työntekijää työskentelee
ilman palkkaa sulkemisen ajan, kun taas 380 000 liittovaltion työntekijää
maksetaan palkattomaan lomaan .
Virastoja suljetaan, kun sopua budjetin rahoituksesta ei saatu aikaan. Kyse
Meksikon raja-aidan rahoituksesta. Kinastelu ja kädenvääntö heijastui osakemarkkinoille:

Wall Streetilla koettiin pahin viikonloppu sitten elokuun 2011 jälkeen. 
S&P 500: n putosi yhteensä 7,1
prosenttia. Tekninen Nasdaq menetti 8,4 prosenttia.FT 22.12.2018

Vastaus
otsikkoon:
”Minä, viisaus, viihdyn älyn seurassa, harkinta ja tieto ovat
kumppanini.

22.12.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa