Pikkuhiljaa eteenpäin

Finanssiministereidendeal20181204JPG

Finascial Times kertoo viime yön maratonneuvottelujen päättyneen jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen euron 20 vuoden taipaleen kunniaksi.

EU: n valtiovarainministerit ovat sopineet toimista, joilla
euroa vahvistetaan tulevia rahoituskriisejä vastaan solmimalla sopimus yön
aikana käytyjen neuvottelujen jälkeen. Ranskan
johtamille uudistusehdotuksille Pohjois-Euroopan hallitusten haluttomuus jakaa enemmän rahoitusriskejä oli vaikea
yhtälö.

Brysselissä kokoontuneet valtiovarainministerit päätyivät yli 12
kuukauden sensitiivisten neuvottelujen jälkeen dealiin yhtenäisvaluutan tulevaisuuden varmistamiseksi.

Euroryhmää johdetataan Portugalista ja se voikin olla hyvä, sillä se on etelän ryhmässä, mutta samalla  asioitaan hoitaneiden joukkuun kuuluen.

Euroryhmän puheenjohtaja Mário Centeno totesi, että tulos
merkitsi ”läpimurtoa joihinkin avainkysymyksiin”,
mikä saavutettiin ”hyvin jännittyneiden ja uupumattomien
neuvottelujen” tuloksena.

”Tämä ei ole tien loppu”, totesi herra Centeno ja
korosti, että uudistussuunnitelmien täytäntöönpanoon olisi lisättävä
neuvotteluja muun muassa muuttamalla EVM-sopimusta.

Tulosta tietenkin esitetään kaikkien osapuolten voittona ja
vielä sen toimeenpanosta väännetään moneen kertaan.
Mutta tärkeintä oli, että saatiin jotain aikaan ja yksikin askel oikeaan suuntaan
on tervetullut.

4.12.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa