Pieni ja perinteinen ei ole Naantalissa muodissa

Kuparivuorenkoulu1963

Tämän valtuustokauden tärkeimmäksi asiaksi on nostettu palveluverkko
suunnitelma.

Sitä on valmisteltu monessa vaiheessa ja monipuolisesti muodollisesti, mutta kuitenkin asiallisesti
yksipuolisesti – nimittäin painopiste on ollut rakennuksissa. Itse opetuksesta ja
sen tärkeimmistä resursseista eli henkilökunnasta erityisesti opettajista ei
ole mainintaa sen paremmin määrän kuin laadunkaan suhteen.

Suunnitelman käsittämätön kohta näkyy alla olevassa kuvassa.
Samassa paperissa olevien dokumenttien ristiriita on 300 oppilasta siten, että
ennuste on 300 vähemmän kuin suunnitelman lähtökohta.

Sirpa Hagsbergin (kts. kirjoituksia sivua)
perusteltu kaupunginhallituksen vähemmistöön jäänen esityksen hyväksymisestä hävisi
valtuustossa äännin 33 – 10.

Lähes yhtä huonosti kävi Mikko Rönnholmin ponnelle, joka
nykyisin on nimeltään toimenpide aloite, joka perusteluineen kuului seuraavasti:

Kuparivuoren koulun perustamisesta tule kuluneeksi tänä
vuonna 125 vuotta. Koulu oli maalaiskunnan 
ja kaupungin yhteinen Rakennus oli aikansa ylpeyden aihe. Valitettavasti
se ei saanut seistä paikoillaan kuin 70 vuotta ja sen enneaikaista poismenoa
suremme vieläkin.
Jotta nyt emme tekisi toistuvaa virhettä, ehdotan seuraava pontta.

Kaupunginvaltuusto tehdessään päätöstä
palveluverkkosuunnitelmasta edellyttää, että palveluverkko toteutetaan siten,
että Kuparivuoren koulun toimintaa jatketaan mahdollisimman pitkään vähintään
vuoteen 2029. 

10.9.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa