Palautetta ihan esimerkiksi

Sivuille on tullut palautetta.

  • : Olen lähettänyt tänään
    sähköposti Vienosen koskien koulultk:n päätöstä lopettaa koulu- kyydit välillä
    Voimatie – Kuparivuoren koulu. Muutama vuosi sitten Sohlmanit taistelivat
    asiasta, Itse tiedät kuinka vilkasta on aamun satama liikenne on. Kyllä siellä
    pienet koululaiset ovat turvattomia. Löytäkää nyt niitä säästöjä jostain muualta.
    Yksikin tapaturma tai uhri on liikaa, Terveisin Eva
  • :. Kysyisin onko Sinulla mitään
    mahdollisuutta vaikuttaa Unikeon ympäristön siivoukseen? Eikö Skanskaa voisi
    velvoittaa siihen. Olen ollut yhteydessä Naantalin matkailuun, väittävät ettei
    heidän pyynnöstään tapahdu mitään. En ajattele vain turisteja vaan se on
    yleinen ihmettelyn aihe kun keskustelee kenen kanssa hyvänsä. Sinuun on voinut
    aina luottaa. Kesäterveisin Eva.

Periaatteessa meillä on sellainen lähtökohta, että lautakunnat
päättävät asioista ja meidänkin kanta muodostuu lautakunnan jäsenten
mukaiseksi. Nämä palautteet otetaan esille kaupunginhallitusryhmässä ja viimeistään
sitten raha-asiat ovat budjettikysymyksiä. Kiinteistöjen siisteys taas kuuluu
rakennusvalvonnalle.

1.6.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa