Paikka vaihda- tehtävä ilmoita!

NiinistC3B6LindenTS20181031

Sanomalehdistöön luotetaan, oli päivän yksi uutinen. Ja kun näin on,  niin siitä seuraa, että Turun Sanomat on taitollaan ennakoinut tulevaa: Lähtevä  Niinistö >>>> Tuleva Lindén!

Aki Lindenin ehdokkuudesta on kuiskuteltu ei vielä viserrelty, mutta nyt tiedetään:

Lindén haluaa kovaan politiikan kisaan Turussa

Turun Sanomat 31.10.2018 
Leena Korja-Kaskimäki,

Helsingin ja Uudenmaan (HUS) sairaanhoitopiirin toimitusjohtajaAki Lindén(sd) lähtee ehdokkaaksi Sdp:n listalla Varsinais-Suomen vaalipiiristä, vaikka kysyntää oli myös Satakunnassa ja Uudellamaalla.
– Olen kirjoilla Turussa ja olen maksanut veroni Turkuun myös vuosina 2010–2018, jotka olen työskennellyt pääkaupunkiseudulla. Varsinais-Suomi on kotiseutuni, Lindén perustelee vaalipiirivalintaansa.
Lindén muistuttaa, että hän on työssään puolustanut ja kehittänyt julkista terveydenhuoltoa.
– Yksityinen terveydenhuolto on hyvä renki ja kirittäjä, mutta sitä ei pidä päästää määräävään asemaan. Kyse on verovarojen tehokkaasta käytöstä ja ihmisten terveydestä.

Tervetullut tieto niin asiallisen poliittisen keskustelun kuin sosialidemokraattien ehdokasasetelman kannalta.
Ensinnäkin: Sote asian käsittely siirtyy asiantuntevalle tasolla.
Toiseksi:   Sosialidemokraatit lisäävät ehdokkaittensa osaamisylivoimaa
Asioista kiinnostuneille äänestäjille on tarjolla lisää päteviä ehdokkaita; kyky-puolue on entistä selvemmin nykyväriltään maltillisen punainen.

31.10.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa