Oi Suomi katso…

MacronjamerkelTallinna20170929

EU:ssa tapahtuu. Pääministeri Juha Sipilä antaa lausuntoja: Niin kaukana  on etelä pohjoisesta kuin on itä lännestä. Petteri Orpo sanoo: Sopiihan se, kunhan  ei veroja määrätä.
Sampo Terho ymmärtää, että jotain pitää tehdä, kunahan emme me vaan joudu sitä tekemään.
Angela Merkel on tiukassa välissä, mutta hän ei ei aloita Nein vaan Jawohl  Emmanuel Macron

Yhteisvastuuta pelätään raha-asioissa, mutta puolustuksessa sitä toivotaan. Aikamoista sekameteliä.

Suomella voisi olla merkitystä; nimittäin Kekkosen linjasta voisi muistaa  lääkärin roolin.
On aika astua esiin. Tässä tarvitaan rohkeutta ja tässä se olisi viisasta, vaarattomampaa kuin Fortumin uhkarohkeus Saksassa. (kts. kirjoituksia palstalla on juttu).

Ei sieltä SDP:n suunnaltakaan mitään kuulu.

Olisi aika. Ei kannata liimautua, kuten Saksassasta näimme, ei kannata pelätä, mitä valtionvarainministeriö sanoo, vaikka puoleen satraapit Heinäluoma, Urpilainen ja Rinne ovatkin sen kuuluisan vamman saaneita.

Kannattaa diagnostisoida itse: Vika on päättämättömyydessä. Ja lääkkeeksi rohkeutta ajatukseella:
Mikä  on viisasta Euroopalle, se on viisasta Suomelle ja suomalaisille.

29.9.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa