Nyt kysytää: kenen ahteri kestää merivettä

PuoluekannatusYle20181207JPG

SDP:n pudotus on monelle toimittajalla iloinen asia varsinkin silloin kun se tapahtuu vihreiden nousun seurauksena. Näin tilanteen näkee Yle:

Oppositiossa kilpailu punavihreistä äänistä kiristyy nyt, kun vihreillä on uskottava puheenjohtaja. Haaviston ensimmäiset avaukset vihreiden puheenjohtajana ovat leikanneet sekä SDP:n että vasemmistoliiton kannatusta.

SDP:n Antti Rinteen asema oppositiojohtajana vahvistui, kun vihreät olivat eksyksissä, eikä Li Andersson onnistunut avaamaan vasemmistoliitolle riittävästi uusia ovia.

Syksyn aikana SDP onnistui nostamaan kannatuksensa lähes tämän vaalikauden ennätyslukemiin, vajaaseen 23 prosenttiin. Antti Rinne sovitteli jo pääministerin pukua ja pohdiskeli tulevien hallitusneuvottelujen pudotuspeliä.

Haaviston johdolla vihreät uhkaa sahata Rinteen pääministerituolin jalkaa.
Rinne yritti Lokakuussa vastata vihreiden haasteeseen puhumalla pehmeitä metsien hakkaamisen rajoittamisesta, mutta silloin ärähtivät metsäteollisuuden työntekijät.

Tasapainoilu on politiikassa herkkä laji.

Puheenjohtajien persoonan korostaminen sai taas uutta painoa. Näissä pohdinnoissa hämmästyttää se, että Li Andersson kyselyjen ykkönen ja kuvausten keskipiste ei vaikuta Vasemmistoliiton kannatukseen?

Muustakin on kysymys.
Tämä  on pidettävä SDP:n mielessä ja Antti Rinteen päässä.
Pakolaisten ja maahan muuttaneiden asian nouseminen helposti polarisoi ja se ei ole helppo rako; emme voita pärjää matkimalla. 

Silloin pitää muistaa, että  oikeusvaltio ja ihmisoikeudet on sosialidemokraattisen toiminnan puitteet. Ei hötkyillä.

7.12.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa