Nippa nappa suurin – mutta

PuoluekannatausHSV20180517

JOHTAJA Sakari Nurmela Kantar TNS:sta arvioi, että Sdp on viimeaikaisilla ulostuloillaan kyennyt puhuttelemaan sellaisia vanhoja kannattajiaan, jotka ovat jo ehkä pitempään tyytyneet katselemaan puolueen toimintaa sivusta.

Sdp:n kannatusta on voinut vahvistaa myös joidenkin perussuomalaisten tyytyväisyys sen politiikaan, ja toisaalta puolue on kyennyt tukkimaan kuntavaalien jälkeen syntyneen kannatusvuodon vihreisiin, Nurmela arvioi.HS 17.5.2018

Pikku yksityiskohta tuloksessa oli printin painovirhe, jossa demareiden ja kokkareiden numerot olivat vaihtaneet paikkaansa. Sellaista sattuu paremmissakin perheissä.

Mutta, miksi sitten kirjoitan mutta?

Se on varovaisuutta , joka perustuu aikaisempiin vaaleihin ja vaalikampanjointiin, jossa Kokoomus on ollut mestari ja Persut taikureita, joiden asemaan vaikutta syksyn Ruotsin vaalit ja sisarpuolueen menestys siellä.

Kokenut toimittaja Juha Akkanen kuvaa HS:n pääkirjoitussivulla asetelmaa realaistisesti ja päättää kolumninsa:

DEMAREITA kuitenkin kalvaa syvä epäluulo: heidän pitää päästä vaaleissa ykköseksi. Keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajat tulevat niin hyvin toimeen keskenään, että demarit saattavatkin jäädä ulos, jos jompikumpi suuri porvaripuolue on vaalien jälkeen suurin.
Siksi Sdp:llä on kaikki pelissä, uhkapelitermeillä banco (pankki): kaikki tai ei mitään. Kakkossija ei demareille tässä tilanteessa riitä, mikäli he haluavat hallitukseen.
ASETELMA on tuttu vuoden 2003 vaaleista ja keskustan vaalivoitosta. Ennen vaaleja keskustan pää­strategit päättelivät, että puolueen pitää päästä ykköseksi, mikäli se haluaa hallitukseen.
Takana oli lähes kaksi vaalikautta Paavo Lipposen (sd) johtamaa sinipunahallitusta. Molempiin Lipponen valitsi kumppaniksi kokoomuksen, vaalien kolmosen.
Keskustan taktiikka toimi silloin. Nyt Sdp yrittää samaa.

Vain yhden, mutta sitä tärkeämmän huomion esitän.
Viekkaudella ja vääryydellä ei pidä tavoitella voittoa. Se mikä sopi  Anneli Jäätteenmäen Kepulle ei sovi  SDP:lle, eli asiallisesti ja totuudessa pysyen on pärjättävä.

17.5.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa