Marx ja Maja

Marx olisi ollut ylpeä pankkiireista,
kirjoittaa Karl Sternberg FT:ssä Hänen selityksensä on, että  pankkiirit ryöstivät palkkioillaan
kapitalistien siis osakkeenomistajien rahat ja siksi, että pankkiirit ovat
saaneet kapitalismin polvilleen.  Hän on
tehnyt huomion, että pankkiirit toimivat kuten kommunistiset hallinnot osaavat
selittää asiat itselleen parhain päin  vaikka ei 
mitään perusteita olekaan.

Hänen lääkkeensä kapitalismin pelastamiseksi on lisää sääntelyä ja palkitsemisen
muuttaminen perustumaan  pitkän ajan tulosten,  – ei kvartaalin mukaisesti.

Kirjoituksia palstalla olen Kiinan asioiden yhteydessä viitannut Marxiin ja Naantaliin ja nyt Naantalista sen verran, että Noora-Nella Maja on valittu Demarinuorten piirihallitukseen.

Ja miten tähän nyt Marx liittyy?  Siten, että nykyisin nuorten keskuudessa Marx ei ainakaan vielä ole yhtä suosittu, kuin meidän nuoruudessamme, Aatteellisuutta kannatta harrastaa, mutta järkevissä suhteissa ja siten, että itsekin ymmärtää, mistä puhuu.


17.11.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa