Euroopan johtajat iloitsevat ja puhuvat toivosta.
Siltä tulos tuntui, mutta samalla aina hiipii mieleen pelko siitä, että toisen kierroksen tulosta pidetään liian selvänä, ja että eliitin vastaisuus saa jostakin satunnaisesta syystä uutta pontta.
Vaikutus Suomeen on tärkeä kahdesta syystä: Euroopan asioiden vakiintuminen olisi toivottavaa talouden kannalta ja ehkäpä tässä avautuvat suomalaisten silmät ja perussuomalaisten Missä ongelma siellä EU kaikuu tyhjille saleille.
Yhteysongelmien vuoksi Aku Aittokallion kommentti tulee tässä muodossa:
Pahaa pelkään, että EU:n eri kansallisvaltioiden johtavien poliitikoiden kommentit
Ranskan presidentinvaaleista lisäävät kansallisvaltioiden sisäisiä poliittisia
kärjistymisiä sen sijaan, että lieventäisivät niitä ja loisivat vuorovaikutusta
ja ymmärrystä EU:n yhtenäisyyden tarpeelle, kuten tarkoitus on. Keskustelutaito
on kadonnut sieltäkin, missä sitä juhlapuheissa arvostetaan. Tässä näkyy
varsinkin eurooppalaisen vasemmiston yhteiskuntafilosofinen romahdus. Entinen
yhteiskuntaa ja historiaa terävimmin analysoinut voima ei kykene erittelemään
enää yhtään mitään, vaan on tunnepopulismin eturintamassa omalla puolellaan,
vauhdittamassa kehittyneiden yhteiskuntien oikeistopopulismia. Tämä oikeisto-
ja vasemmistopopulismin vastakkainasettelu ra ppeuttaa koko ajan nopeisiin ja
itsekeskeisiin ratkaisuihin tottuneen edunvalvonta-elintasoihmisen luottamusta
edustukselliseen demokratiaan ja yhteiskunnan laillisuusperiaatteeseen.
Toivoisin vasemmistolta tilanteiden analyysia, mutta se aika on tainnut mennä
menojaan. Analyysit tulevat nykyään oikeistoliberaalien suunnalta.
Kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkelkin ymmärsi olla hiljaa,
kun Saksan sosialidemokraatit pelasivat heti mediapeliä Ranskan vaali-iltana.
