Luther ja verot

LutherHS20171029

Helsingin Sanomien 29.10.2017 lehti oli harvinaisen painava, asiallisesti; hieno journalismia. Samassa lehdessä selvitettiin Anna-Stina Nykäsen laajassa
ja asiantuntevassa artikkelissa uskonpuhdistuksen sisältöä ja Marko Junkkari toi julki salaperäisen 700
miljoonan euron yhteisöveron maksajan.

Lutherilaisuus

Kaikki me tykkäämme jutuista, jotka vahvista käsityksiämme –
uskoa.
Anna-Stinan Nykäsen juttu ja sen jatkona
olevat uudelleen käännetyt 500 vuoden takaiset 95 teesiä tempaisivat mukaansa. Nimittäin olen
pitkää epäillyt, että kritiikitön suhtautuminen esimerkiksi katoliseen kirkkoon
vie hakoteille. Tämä arkipäiväinen lutherilaisuus, jota ei sovi sotkea myöskään
reformistiseen menestyksen teologiaan on niin viisasta kuin uskonto olla voi.Se jopa ymmärtää veronmaksun

Kaho 3

Marko Junkkari on löytänyt suuria myyntivoittoja tehneen
Suomessa toimivan pöytälaatikkofirman Kaho 3, jonka juuret ovat Supercellissä :

Supercellin perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja asettivat kaupan ehdoksi sen, että yhtiö säilyy suomalaisena. 

Junkkarin mukaan Kaho 3 on suomalaine  ensissijassa tästä syystä ja
osittain siksi, että Suomen yhteisöverotus oli selkeää, ja että Kataisen hallituksen 20 prosenttiin alentama verotaso
oli alhainen. Siksi järjestely sopii uusille omistajille, jotka sittemmin
tekivät ostoksellaan komean tilin, josta nyt 700 miljoonan verot tulivat.
Verojen
maksamista Suomeen ovat Paananen ja Kodisoja perustelleet kauniisti palautuksena
siitä, mitä he ovat Suomelta saaneet. Harva huomaa, että globalisaatiosta on hyötyäkin, jokainen suomalainen sai 130 euroa.

Suomen nettomaksu EU:lle oli viime vuonna 488 miljoonaa euroa eli 89 euroa asukasta kohden. Nettomaksu pieneni 321 miljoonalla eurolla toissa vuodesta, jolloin se oli 809 miljoonaa euroa (148 euroa asukasta kohti). Nettomaksu oli 0,23 prosenttia suhteessa Suomen bruttokansantuloon. VM 16.8.2016


Hieno teko asian selvittäminen, mutta
siitä seuraakin kysymys:

Miksi yhteisöverojen maksajat pidetään salassa, emme
tiedä  sitä, miten valtion yhtiöt toimivat. Nekin ovat saaneet kaiken
ja vähän päälle Suomesta, mutta eivät suinkaan kiltisti maksa veroja.  Esimerkiksi emme saa Naantalissa julkistaa,
mitkä firmat tänne veroja maksavat. Päättelemällä tiedämme, että pahimmillaan pari
vuotta sitten Nesteeltä ei ole herunut Naantalille juuri mitään. Muutos on tulossa, niin toivomme. Mutta miten jatkossa toimitaan, siihen voisi olla vaikutusta sillä, että asia olisi kansalaisten tiedossa.

Kuvakaappaukset ovat Hesarin verkkosivuilta

29.10.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa