Linjakkuutta

PuoluekannatusHS20180201JPG

Presidentinvaalien jälkeen on nyt ilmestynyt kaksi gallupia.
Ne kertovat, että vaaleilla on suhteellisen vähän merkitystä. Tässä Iltalehden
sieppauksessa olen arvellut, että ne puolueet, jotka olivat Sauli Niinistön
linjoilla ovat menettäneet kannatusta ja taas en, jotka olivat Niinistölle
vaihtoehto saivat tästä nostetta.

Hesarin gallupia on analysoitu samaa asiaa aluksi Pekka Haaviston vaikutusta hieman toisin sanoin:

PUNAVIHREITÄ suosivien äänestäjien liikehdintä
on gallupeissa näkynyt niin, että vihreät ovat hyötyneet vakiokannattajiensa
uskollisuuden lisäksi eniten joidenkin Sdp:tä äänestäneiden halusta tukea
vihreitä.
Asetelma on Nurmelan mukaan yhä olemassa, mutta vuoto vihreisiin on kuitenkin
stabiloitunut tai ainakaan se ei ole enää kasvanut.
Nurmelan mukaan Sdp:n kannatus voisikin lyhyellä aikavälillä vahvistua, jos se
pystyisi puhuttelemaan paremmin tällä hetkellä kohti vihreitä katsovia
potentiaalisia äänestäjiään.

JUURI niin Sdp tekeekin, mikäli jotain voi päätellä puolueen
presidenttiehdokkaana olleen Tuula Haataisen tunteikkaasta kiitospuheesta
vaalivalvojaisissaan sunnuntaina. Puheessa korostuivat vihreät teemat, kuten
ilmastonmuutos, josta toki puhuvat kaikki muutkin.
Haatainen kertoi kannattavansa myös sitä, että Sdp on feministinen puolue.
”Hyvät ystävät ja toverit, jos niin saa vielä sanoa, sosialidemokraattinen
puolue on julistautunut feministiseksi puolueeksi. Minä puhuin sen puolesta ja
tulen puhumaan tästä eteenkin päin”, Haatainen sanoi.

Tällaiset feminismi- ja monikulttuurisuuspuheet saattavatkin aiheuttaa
perinteisenä työväenpuolueena Sdp:tä pitävien vuotoa perussuomalaisiin.
Demaripäättäjät ovat analysoineet presidentinvaalitulosta ja miettineet tulevaa
strategiaansa kaksipäiväisessä kokouksessa Kirkkonummella tiistaina ja
keskiviikkona. Puheenjohtaja Antti Rinne vakuutti optimismiaan heti vaalien
jälkeen.

Puoluesihteeri Antton Rönnholm sanoo, että mediassa
kriisikokoukseksikin nimetyssä palaverissa katsotaan pikemminkin tulevaisuuteen,
aina vuoteen 2030.
”Ei meillä ole vuotoa yhtään mihinkään. Tuula puhui
presidentinvaaliteemoistaan, jotka ovat puolueellekin tärkeitä, mutta on meillä
muitakin, Sdp:n perinteisiä teemoja, kuten talouskasvun oikeudenmukainen jako
ja osaamisyhteiskunta”, Rönnholm kertoi keskiviikkona kesken Majvikin
kokouksen.

Sosialidemokraateilla on liian usein ollut tapana – kuten sanotaan – pukeutua säkkiin ja ripotella tuhkaa päällensä. Toisinaan taas kutsutaan väkeä mukaan ”kärsi kansamme” asenteella. Ja kolmantena tapana haukkua kampanjaa, jonka epäonnistumisen lähtölaukauksen on itse ampunut. Maikkarissa Eero Heinäluoma ikävä kyllä ei voinut pitää mölyjä mahassaan.

Nyt pitää katsoa pidemmälle, tuoda toivoa ja unohtaa temppuilu.

1.2.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa