Laiturien nimet ja muistitieto

Laiturit20180615

Pysäytin aamulla Naantalin vetreät kirkon kiertäjät. Heiden
kulku on niin tarkkaa, että kellonsa voi tarkistaa. Ja nyt oli muutakin kysyttävää: Tarkistin
kantanaantalilaisilta tänä aamuna, että halkolaituriksi ei Killan edessä
laituria ole koskaan kutsuttu. Halkolaituri on merihuoltoaseman käytössä
oleva Rantakadun päässä oleva laituri.

Sen sijaan laivalaituriksi  sitä on
kutsuttu, oli kiertäjien yhteinen kanta. Presidentin laiturin kyltit
olivat Rantsun edessä olevalla laiturilla.

Lindrosin Risto
kertoi RS:ssä nimitoimikunnan nimenneen entisen
laivalaiturin presidentin laituriksi. Olen vastahakoisesti ilmoittanut tällä palstalla,
että tehdään niin kuin herrat määrää, vaikkei nimitykselle olekaan historiallista
perustaa. Mutta kaikki muuttuu.

Yhdessä Tepun , Hessun ja Ispen kanssa muistelimme, että entistä presidentin
laituria käytti pääasiassa Kultarannan maitosoltut, mutta on siinä
mahonkivenekin nähty.

Presidentti Urho Kekkonen tuli venenäyttelyyn Nesteen
lahjoittamalla Kailo tyypin Kultaranta veneellä virkakautensa lopulla vanhaan presidentin laituriin. Hän
loikkasi silloin liian varhain vielä kaukana olevasta veneestä ja vain turvamiesTaisto  Kitulan ripeä toiminta pelasti tapahtuman
katastrofilta. Kekkonen ei meidän muistaaksemme siis käyttänyt laivalaituria.

Mauno Ja Tellervo Koivisto tulivat laivaston johto-ambulanssivene- Kultarannalla
laivataituriin vieraillessaan musiikkijuhlille.
Presidentti Martti Ahtisaaren
aikana vastaanotto siirrettiin laivalaiturille ja sitä on siitä asti jatkettu
Tarja Halosen koko kauden ja Sauli Niinistö edellisen ja tänä vuonna alkaneen alkaneen kauden aikana
siis yhteensä parinkymmenen vuoden ajan.

Tiedämme , että tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ole saanut makua nykyiseen presidentin kanslian omaan veneeseen. Hän on
kuitenkin runsaan väkijoukon iloksi ollut valmis tulemaan sillä Naantalin
kaupungin tervetuliaistilaisuuteen.

Joten muutettua nimitystä voidaan pitää perusteltuna siksi,
että nykynaantalilaiset ja monet muutkin tunnistavat paikan laituriksi, jonne
presidenttipari vuosittain saapuu juhlistamaan Naantalin kesän alkua.

Eikä nimi laituria paranna, sillä sitä ei voi pitää ulkomuodoltaan kunnossa olevana; kansi on paikattu, uusien kaivinpaalujen välit on kunnostamatta ja yhtenäinen väri puuttuu.Eli kun laiturille on annettu hieno nimi, niin sen pitää olla nimensä arvoinen. 

15.6.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa