Kokoomuksen kaksinaamaisuutta

OpetusministeriC3B6ntiedote20180204

Opetusministeriön tiedoitteessa ministeri hehkuttaa varhaiskasvatuksen puolesta, Naantalin opetuslautakunnassa virkamies ei ehdota eikä Kokoomus kannata masuttoman varahaiskasvatuksen kokeilua.
Turku anoo kokeiluun pääsyä, muttei lapsipulasta kärsivä NAANTALI!!!
Näin Naantalin hallinto toimii:

VS. SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN TÄYDENNETTY EHDOTUS:
Koulutuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja
edelleen kaupunginvaltuustolle, ettei Naantalin kaupunki lähde toteuttamaan
maksutonta varhaiskasvatusta 5-vuotiaille. Naantalin kaupunki ei myöskään lähde
mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön 5-vuotiaiden maksuttoman 20 viikkotunnin
varhaiskasvatuksen yhteistyökokeiluun. Jo toteutetut pieni- ja keskituloisten
varhaiskasvatusmaksujen alennukset mahdollistavat kaikkien lasten
osallistumisen varhaiskasvatukseen vanhempien sitä halutessa.




Viime vuosien ajan on varhaiskasvatuksessa tehty runsaasti
säästö- sekä sopeuttamistoimia. Toimenpiteillä on toimintaa pystytty tehostaan.
Kehittääkseen laadukasta lapsia ja perheitä palvelevaa toimintaa sekä
toteuttaakseen lapsi- ja perhepalveluiden kehittämishankkeen mukaista
lapsiystävällistä Naantalia, tulee tulevaisuuden varhaiskasvatuksen
toimintamäärärahojen kohdentamista ja riittävyyttä huolellisesti miettiä
talousarviovalmistelun 2019 yhteydessä.




KÄSITTELY:


Juha Takanen esitti Lauri Pietikäisen kannattamana, että
asian tärkeys huomioon ottaen ja Naantalin tarve profiloitua lastenhoidon
mallikaupunkina esitän, että kaupunginhallitus käynnistää tarpeelliset toimet
viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen aloittamiseksi vuoden 2018
elokuusta alkaen.




Käydyssä äänestyksessä Juha Takasen esitystä kannattivat
Jarkko Kanerva, Anu Javanainen, Lauri Pietikäinen, Juha Takanen ja Hannele
Vienonen
. Esittelijän täydennettyä esitystä kannattivat Jussi Tähti, Anita
Haapasalo, Henna Junttila, Outi Kattelus, Mari Rissanen ja Pasi Vehmanen.
Esittelijän täydennetty ehdotus tuli koulutuslautakunnan päätökseksi äänin 6-5.

Menkää sivuilla alaspäin katsokaa lasten syntyvyyttä käsittelevää artikkelia ja kommentteja. Ei täällä mikään muutu eikä parane kun ei paranneta


8.3.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa