KD piiri Naantalissa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain jo vaalikentillä tavatessamme Tommy Björkskogilta  kutsun
tulla tervehtimään Naantalin puolesta kristillisdemokraattien piirikokousta.
Hallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja ovat ehtineet jo käydä, joten nyt
oli valtuuston pj:n vuoro.

Pitkään mukana olleelle lyhenne KD tuo mieleen entiset kansandemokraatit. No yhteistä taitaa olla
vain usko – tosin vähän eri asioihin.

Kriitilliset tavoittelevat yleispuoluemaisempaa ilmettä  esikuvanaan Saksan CDU. Tekemistä riittää.

Sanoin, että Naantalin lähtökohdat luostarissa ja kristillisten
arvopohja yhdistävät. Kuten myös se, että Pyhä Birgitta oli vahva nainen kuten
kristillistenkin puheenjohtaja Sari
Essayah
, jolla oli samanlaisia linjauksia sote-maakunta-asiassa, kuin mitä
olemme täällä Naantalissa oikeana pitäneet.

Tommy Björskog
kehui, että ollaan
tultu hyvin toimeen silloin kun on oltu samaa kuin erimieltäkin olleessamme.
Nuoren puoleinen kristillinen humoristi on ollut suolaa poliittisessa
kanssakäymisessä. Hänelle uskalsi vitsailla, että tunsin oloni kotoisaksi heidän seurassaan, niin paljon ikäprofiililtaa väki  muistutti meitä sosialidemokraatteja.
Aivan ilmeisesti Naantalin Tommysta kuullaan laajemmistakin piireistä ja
toivotaan, ettei hän unohda silloin Naantalia. MR

29.4.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa