Jääräpäisyys ja järki eivät kohtaa Naantalin varhaiskasvatuksessa

Päivähoito-oikeuden rajoitus koskee 28 lasta, kertovat
virkamiehet. Ei siis määrällisesti suuresta määrästä ole kyse.

Aikanaan kun rajoituksiin mentiin, niitä
ei perustelut, niistä ei löytynyt punaista lankaa, arvellaan samalta taholta.
Poliittisesti Naantalin linja oli lyöty lukkoon tasavallan hallituksessa. Ja se
linja oli Keskusta, Perussuomalaisten ja
Kokoomuksen hallituksen yksi arveluttavista säästöpäätöksistä.

Vähemmistöön jääneet kriittiset kananotot tuotiin sosialidemokraattien toimesta
esille; arvostelua erityisesti herätti järjestelmän
byrokraattisuus sekä sen kasvatuksellisesti
arveluttavat vaikutukset.

Säästöjä ei ole löytynyt. Tiedetään, että palkkakustannukset ovat ehkä
aavistuksen kasvaneet, mutta samalla tehostunut. Ei ole saatu säästöjä
muissakaan kunnissa ja niinpä monet kunnat ovat luopuneet rajoituksista. Joten
alkuperäinen tarkoitus ei ole toteutunut.
Tosin asiakkaista vain 15 prosenttia  on protestoinut järjestelyä, suurimmalle
osalla ei ole vaikutusta.
Asia uudelleen valmisteltaessa on luettu
tutkimuksia, jotka ovat olleet
kriittisiä; perheiden yhdenvertainen
kohtelu on vaarantunut.
Lasten vanhempien keskuudessa rajoituksesta luopumisesta  uskotaan olevan positiivista imagollinen
vaikutusta.
Näitä selostuksi kuullessa olisi luullut, että kyse on läpihuutojutusta, mutta tämä juttu haluttiin ajaa
periaateruutuun. Sitä pahentaa Mirva Maineen,vihr. tekemä aloite rajoituksesta
luopumiseksi. Ja niinpä koulutuslautakunnan
esitys ei maistunut porvarilliselle kaupunginhallitusenemmistölle.

Niinpä kaupunginjohtaja muutti esitystä siten, että lopullinen päätös asiasta
tehdään vasta budjetin yhteydessä. Äänin 6-5 kaupunginhallituksen enemmistö ei
hyväksynyt koulutuslautakunnan esitystä varhaiskasvatuksen rajauksesta luopumisesta.

Päätös oli syvästi poliittinen.
Vilhelm Junnilakin, ps tunsi
lojaalisuutta vanhoja tasavallan hallituskumppaneita kohtaan, vaikka persut heitettiin hallituksesta ulos jo viime kesänä.

28.5.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa