Joulumittaus

Puoluekannatus20171229JPG

Taas kaikki vanhat muistot

Joulun liikenne suuntautuu maalle ja siinä eli maanomoistuksessa on Keskustan vahvuuden salaisuus. Ylen mittausajankohdalla on merkitystä.
Tietenkin eilen näillä sivuilla analysoitu Keskustan maakuntaoveluuskin näkyy.  Presidentinvaalista ei tule olemaan Kokoomukselle niin paljon hyötyä, kuin monet luulevat.
Sinisten pieni pyrähdys on puoluekokouskohinaa. Nämä kaikki yhdessä liimaavat ideologista hallitusta ja joiden spekulanttien veikkaama hallituksen kaatuminen pressavaalien jälkeen siirtyy. Hesari veikkasi seuraavaksi ajankohdaksi syksyn maakuntavaaleja. Enemmän uskon jatkavuudenlakiin ja huomaan Juha Sipilän  onnistuneen maakuntavaalien tyhmän erillisen ajankohdan suhteen vetämään Kokoomusta nenästä;niissä siis Sipilän hallituksen rasitteet puretaan  ja sitten marssitaan puhtoisella kaulalla  eduskuntavaaleihin. Ja kun soten sotkut on siirretty alkamaan vuoden  2020 jälkeen, ei arkikaan opeta äänestäjää ja edelleen voidaan kääntää selkä Eurooppaan, josta  on apu tullut taloudenkin käänteeseen.

29.12.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa