Ihan ok

NiinistC3B6Trump20170828

Hyvin valmistellulta vaikutti Donald Trumpin ja Sauli Niinistön tapaaminen.
Suomea onnitteltiin ja kehuttiin. Trump käyttäytyi fiksusti karkeudet ja yllätykset puuttuivat, fantastinen 100 vuotinen historia oli mannaa meille.

Itämeren tilanteeseen ja Suomen turvallisuutee eli mahdoliseen apuun tuli
vahvistusta, ”Yhdysvallat on aina valmis auttamaan Suomea”.

Ihan pieni analogia menneeseen (Bush – Lipponen) tuli esille, kun Suomea kiiteltiin
Afganistanissa toimivalle USA:n koalitiolle annetusta tuesta. Ei taida Matti Vanhanen
tähän tarttua?

Hornetien hankinnasta puhuttiin jo toteutuneena kauppana?

Se
oli Trumpia ja voi heijastella sitäkin miksi Sauli Niinistö kutsuttiin
Washingtoniin: Yritetään vaikuttaa Suomen hävittäjävalintaan. Tästätkään ei
Suomessa rakenneta salaliittoteorioita sen verran hyvin Trupin tyyli tunnetaan
Suomessa ja sen verran herrasmiesmäistä on meillä politiikka.

Sauli Ninistö sai fiksusti selitettyä Suomen itsenäisyyttä ja blokkien ulkopuolisuutta liittyen Itämeren laivostoliikeisiin

Miten sitten tapaaminen näkyi esim. seuraamassani Financial
Timesin sivuilla oli kaksi osumaa. Ensimmäinen oli vain suuren uutisen
yhteydessä  

Trump sanoi, että myrsky oli ”kauhea tragedia” ja
että se olisi pitkä tie Teksasille, lehdistötilaisuudessa Suomen
presidentin Sauli Niiniston kanssa maanantaina.

Ja toisessa oli sisältöäkin. Tämä juttu liittyi artikkeliin,
jossa käsiteltiin Trumpin ja Venäjän talousyhteyksiä.

Trump puhui yhdessä Suomen presidentin Sauli Niinistön
kanssa maanantaina käydyssä yhteisessä lehdistötilaisuudessa toistuvasti toivon
toivon kanssa, että USA: lla olisi hyvät suhteet Venäjään. ”Uskon jonain
päivänä, että se tapahtuu”, hän sanoi. ”Se on suuri maa, se on
ydinasemaa, se on maa, jonka kanssa meidän pitäisi päästä suhteisiin ja uskon, että
pääsemme lopulta siihen Venäjän kanssa”.

Suomen kannalta tapaaminen oli tärkeä ja todella hyödyllinen.

Presidentti Sauli Niinistö ei tullut kompromettoiduksi, hän pärjäsi hienosti.

Ps.  Tuli yllä uskottua Vanhasesta liian ”hyvää”!

Trump sanoi tiedotustilaisuudessa, kuinka Suomi ostaa Boeingilta ”suuria määriä” hävittäjiä. Presidentti Niinistö kiisti myöhemmin kaupat.

Vanhanen uskoo, että kaupat ovat todennäköisesti olleet presidenttien välisissä keskusteluissa esillä. Hän sanoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että Trumpin puheissa saattoi olla kyseessä hänen tapansa pitää kauppaa esillä ja viedä asiaa eteenpäin. Hänen mukaansa olisi ollut hyvä oikaista virheelliset sanomat samantien.

– En pidä sitä pelkästään lapsuksena. Kyllä tiedotustilaisuuksissa pitää puuttua selviin virheisiin. Tällainen aihe jää elämään, koska vuosikausien kilpailu on vielä jäljellä ja päätöksenteko valinnasta. Jos Yhdysvaltain johdossa on käsitys, että asia on selvä ja kuitattu, niin se on huono asia, Vanhanen sanoi Ykkösaamun haastattelussa.

29.8.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa