Hurjan kurjaa

HessenintulosSDZ20181029

Barasiliaan viidakon Truph

Köyhyyden aiheuttama ”krapula” selittää Bolsonaron suosiota

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Mikael Wigell arvioi aiemmin STT:lle, että rääväsuupoliitikon menestystä selittää Brasilian vaikea tilanne. 2000-luvun alun suuri toiveikkuus ja varallisuuden lisääntyminen ovat vaihtuneet suureen pettymykseen.

– Tämä on krapulaa siitä, Wigell tiivistää.

Brasilian syvin lama on kestänyt vuosikausia ja monet kansalaiset ovat vajonneet takaisin köyhyyteen. Entisiä presidenttejä tutkitaan tai on tuomittu korruptiosta.

Näissä asetelmissa Bolsonaro on onnistunut myymään itsensä uutena voimana politiikan ulkopuolelta, vaikka vankkaa taantumusta edustava mies on istunut jo vuosikausia maan parlamentissa. Yle

Hessenissä onneton tulos: Näkyy Berliinissä – Tuntuu Euroopassa, Suomessakin

Pelkään, että tämä tulos on lopullinen niitti suurelle koaliitiolle.
Ja se on vahinko Euroopan kannalta, sillä tähän liittyy suuri riski: Mitä tilalle?
  • Toivotaan, että tämä herättää eikä johda viidakon lakiin eikä 1930 luvulle.
  • Toivotaan, että tässä on kysymys demokratian tärkeästä ominaisuudesta: vallan vaihtumisesta.
Alla tässä on aihe, josta puhuttiin Hessenissä. Verrattuna Suomeen huomaamme, että kaikki on suhteellista, vai mitä? Eli Suomesta katsottuna hinnat eivät ole hämmästyttävän korkeat ja silti asetelma heilutti rikkaassa Saksassa!

Liberaalidemokratian ongelmat tunnetaan ja niistä kirjoitetaan kirjoja. Lue kirjoituksia sivulta Mikko Rönnholmin juttu Populismin hinta

29.10.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa