Euroopan linja etsitään edelleen

Euroryhmän
uusi puheenjohtaja, Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem, on
kertonut talouspoliittisesta linjastaan. Hän korosti, ettei euron kriisi ole
vielä ohi.
– Työ ei ole vielä valmis, hän totesi tiedotustilaisuudessaan.
Dijsselbloem kertoi keskittyvänsä uudessa työssään talouskasvun kiihdyttämiseen
ja euroalueen integraation vahvistamiseen. Hän piti välttämättömänä, että
euroryhmä muodostaa yhtenäisen pankkiunionin. Yle 22.1.2013

Jereon
Dijsselbloem

sanoi myös olevnsa sosialidemokraatti ja siksi solidaarisuus on korkealla
tärkeysjärjestyksessä  eli hän  haluaa  ymmärtää vaikeuksissa olevia.

Elysee-sopimuksen juhlinnassa
tänään on kysymys Ranskan ja Saksan yhteisymmärryksen jatkumisesta. Menneiltä
vuosilta on hyviä kokemuksia yhteistyöstä erilaisten ihmisten eritaustaisten
johtajien kesken. 1970 luvulla Valeri Giscard
Estang
ja Helmut Smith olivat
jatkuvasti yhteydessä ja hyvässä yhteisymmärryksessä, sanoo entinen Ranskan
presidentti.
 Parhaiten muistamme kädestään tosiaan
kiinni pitäneitä Helmut Kohlia ja Francois Mitterrandia. Heidän aikana
solmittiin Maastrichtin sopimus ja päätettiin yhteisestä valuutasta samalla kun
Saksat saivat yhdistyä. Vosi siis ajatella, että nykyisillä poliittisilta
kannoiltaan erilaisten johtajien Angela
Merkelin
ja Francois Holland löytävän
ulospääsyn, sillä sitä tarvitaan, koska peruskysymys EU:n  suunnasta on ratkaisematta

Saksa on edelleen
sitoutunut enemmän liittovaltio” Eurooppaan, jolla on vahvat
yhteiset instituutiot, kun taas  Ranskan pitää enemmän hallitustenvälisestä”
Euroopasta, jossa kansallisvaltio on
ensiarvoisen tärkeää.
Tätä erimielisyyttä ei ole 50 vuoteen pystytty sopimaan, kirjoittavat epätiaisesta
sopimuksesta (
An uneven entente) Quentin Peel and Hugh Carnegy.

Samassa kirjoituksessa lainataan myös Angela Merkeliä: (If you
combine solidity with solidarity,
you have the principles of a better Europe.)”
Jos yhdistätte vakauden ja
solidaarisuuden, saatte paremman Euroopan.   
Jos tätä Angela Merkelin solid solidarity ideaa  vertaa alussa kerrottuun uuden euroryhmänjohtajan
Jereon Dijsselbloemin
lausumiin, huomaamme, että ainakaan puheissa ei ole ihan hirveän suuria
ristiriitoja pohjoisessa Euroopassa kristillisdemokraattien ja
sosialidemokraattien välillä.
Erimillisyyden taustalla taitaa olla sittenkin pääasiassa poliittisesta
taktiikasta johtuvat erottautuminen, jotta  pärjättäisiin seuraavissa vaaleissa.  Viime kädessä kamppaillaan siitä kuka
hallitsee eikä siitä, miten hallitaan tai ehkä vielä vähemmän siitä mihin politiikassa
pyritään.





22.1.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa