Ennen tuli hiilet Puolasta, nyt hakkeet Baltiasta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taas tapahtuu. Muistan vielä 1960 luvun alun, kun ihailimme
hiililaivojen tuloa Puolasta.

Yksi kuutio hiiltä vastasi seitsemää sekahalkomottia.
2.000 tonnin lasti sisälsit siis 14.000 pino-kuutioin verran energiaa. Tämä määrä olisi ollut kahden metrin levyinen ja korkean (2×2)
pino, jolle   pituutta kertyisi  3,5 km.  Jos halkopinot  olisi sijoitettu laiturin
taustalle; 17 kertaa 200 metrin pituisia rivit  olisivat täyttäneet  koko
laiturialueen.

Naantalin vanhan voimalaitoksen hiilen kulutus on ollut n.
700.000 tonnia vuodessa. Tuota energian käyttöä vastaava halkopino  olisi ulottunut Naantalista Utsjoelle.

Tehokasta toimintaa on Naantalissa harjoitettu puolen vuosisadan ajan. Ja onneksi se jatkuu,  vaikka muotoaan muuttaen.

Ja  hiili oli mustaa,kuten sataman vähittäiskauppakin, vaikka  pulloissa oli kirkasta
kohtuuhintaista ja pahan makuista.

Otin vähän ennakkoa ja olin ”vastaanottamassa” lastia sunnuntaina, ja mereltä on otettu  oheinen kuva tyylikkäästä Eevasta. Arvokkaasti se lipui paikkaansa ja niin yhden uuden alku oli nähty.

Hankeen tuontia esiteltiin satamassa lehdistölle ja muille
paikalle kutsutuille.

Maananantai aamuna kokoonnuttiin satamaan.
Elina Mälkiä, Hepan ja Lapan tytät os. Rautiainen oli seremoniamestarina ja järjesti meille hienon
kokemuksen. Ajoimme  sähkökäyttöisen Teslan kyydissä  RS:n  Joni Kosken kanssa  sataman portilta laiturille. Hienoa
hiljaista kyytiä ja sehän sopi päivän teemaan.

Purkaus ja lastaus oli sitten tavallisempaa eikä ihan
viimeistä huutoa. Kahmarikauha + pyöräkuorma yhdistelmällä suppiloon ja hihnalle; sinne menivät hakekuutiot poikineen.
Ehkä tässä on kehittämisen paikka, jos laivoja tulee vaikkapa 40 vuodessa eli
kesää lukuun ottamatta viikoittain. Keinoja ja rahaa on, mutta onko rohkeutta?

Jussi Mälkiä kertoi varustamon ripeästä kehityksestä ja
modernista kalustosta.
Tapani Bastman ilmoitti, että tätä tarvitaan enemmän ja
näin helpotetaan maantieliikennettä.
Vapo, joka myy TSE:lle haketta, tuo sitä Baltian alueelta laajasti -Venäjäkin mukaan
lukien.

Vapo Oy on suomalainen valtionyhtiö, joka tuottaa energiaa muun muassa
turpeesta ja puupolttoaineista. Suomen valtio omistaa Vaposta 50,1 % ja 16
suomalaisen energiayhtiön omistama Suomen Energiavarat Oy 49,9 %. Vapo on
Itämeren alueen suurin pelletinvalmistaja. Perustettu: 1940. Wikipedia

Vapo on saanut nimensä Valtion Polttoainekeskuksesta, joka tarvitsi
Tupavuoren maanalaisia polttoainevarastoja.
Naantalin syväsatama toi öljyn ja
myöhemmin sen jalostuksen Naantaliin.

Nyt Vapo
tuo tänne  puupolttoainetta:Aikoinaan halvalla öljyllä haluttiin liikenteen tarpeiden tyydyttämisen lisäksi  säästää puuta polttoa parempiin tarkoituksiin. Ilmasta tuli keskitetymmässä järjestelmässä puhtaampaa ja tervellisempää, kun savuttava  pienpoltto väheni.
Nyt fossiiliset lämmittävät koko maapalloa ja siitä ei hyvää seuraa.
Siksi uusiutuvia käytetään ja nyt keskitetysti paikallishaittojen välttämiseksi.
   – Suomen hiilinieluja ei rasiteta!
   – Satamalle korviketta hiilen tilalle ja naantalilaisille firmoille työtä.
   – Sopeutuminen helpottuu.

Muutoin olen sitä mieltä, että hiilen totaali kieltäminen on tyhmää!

Hiili on rasvaa hakkeen polttoon ja kaiken lisäksi se on hyvä reservi.
TSE muistuttaa myös siitä, että hiilen kielto ei sadakaan Kepun toiveiden mukaisesti  suoraan suomalaisen metsänomistajan pusiin.
Naantalin puunhankinnan kannalta huonossa sijainnissa on siis hyviäkin puolia. 

29.10.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa