Ei huono – Olli Rehn

OliRehnEKP20181119

Financial Times nostaa Olli Rehniä vahvaksi EKP:n pääjohtaja kandidaatiksi.
Hän poikkeaa muista merkittävän ja laajan poliittisen kokemuksensa ansioista.
Heikkoutena on lyhyt keskuspankkikokemus. Mutta jatkossa politiikalla on
merkittävä rooli ja silloin poliittiset ansiot voivat olla arvossa.

Rehn, 56, tuli Suomen Pankin pääjohtajaksi heinäkuussa toimittuaan
sitä ennen kaksi vuotta pankin yhtenä johtajana. Ennen tätä hän oli Sipilän
hallituksen talousministerinä. Parhaiten
hänet muistetaan vuosikymmenestään Euroopan komissiossa, jossa hän saavutti
mainetta älykkäänä toimijana vaikkakin yksitoikkoisena julkisena puhujana. Rehn
hoiti talous- ja raha-asioiden salkkua euroalueen kriisin ollessa pahimmillaan.
Hänellä oli ratkaiseva asema autettaessa
yhtenäisvaluutan
alue säilymään Kreikan avustusohjelman yhteydessä. FT 19.11.2018

Valinta on tietenkin vielä monen mutkan takana ja Erkki
Liikanen
on tietenkin kokeneempi tehtävään. Hänen ikää pidetään rasitteena, mutta
lopullisesti taitaa politiikka olla tässä ratkaisevammassa roolissa, enkä
tarkoita vain puoluepolitikkaa, vaan siten miten suhtaudutaan euromaissa
kandidaatteihin.

Molemmat ovat Mikkelistä, mutta Eki on enemmän savolainen – avoimempi ja vikkelämpi.
Muutosvauhti on kova ja joustavuutta tarvitaan. Siinä kisassa ja näyttöjenkin
perusteella Eki ohittaa tohtori-Ollin.

Tässä kisassa on suomalaisilla saumaa enemmän, vaikka se vaatii suotuisat olosuhteet,  kuin muissa huippupostien
kalastelussa.

Nyt pitäisi kaikkien olla tukemassa sitä, jolla on
mahdollisuudet.
Pistetään tällä kerralla kateellinen passiivisuus syrjään.

Ps. KL 22.11.2018

Puheen perusteella voi yrittää esimerkiksi arvailla, onko Rehn kyyhky vai haukka. Rehn itse olisi mieluiten ketun ja siilin
risteytys, joka tarkkailee ympäristöä herkeämättä, mutta pitää samalla tiukasti kiinni tavoitteesta.

Kirjoittaja on Kauppalehden pääkirjoitustoimittaja.

”Onko vetovastuu EKP-kisassa vaihtunut?”

  • Päivi Isotalus

19.11.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa