Asuntomessut

Naantali
sai vuoden 2022 Asuntomessut

Osuuskunta
Suomen Asuntomessut on myöntänyt vuoden 2022 Asuntomessut Naantalin
kaupungille. Suomen Asuntomessujen hallitus käsitteli asiaa torstaina 19.4.
kokouksessaan. Naantalin kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksymä hakemus
Asuntomessujen järjestämisestä toimitettiin maaliskuussa Osuuskunnalle
käsiteltäväksi.


Asuntomessujen myöntämisessä otettiin huomioon muun muassa hankkeen alueellinen
vaikuttavuus, Naantalin korkea kunnianhimo toteutustason osalta ja erityisesti
hankkeen vaikutukset yleisesti asumisen kehittämiseen Suomessa.  Vuoden
2022 Asuntomessujen tavoitteena on synnyttää asuinalue, jonka asukkaat ovat
erityisen tyytyväisiä asumiseensa ja asuinalueeseensa. Uskomme, että
ainutlaatuiselle Luonnonmaan saarelle rakentuu alue, jossa toteutuu hyvän
asumisen edellytykset, Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Harri
Tuomaala toteaa. Tiedote Asuntomessut ja kaupunki

TS oli saanut vinkin ja niinpä tiedotus joudutiin aikaistamaan. Näin tuppaa käymään eikä optimaalista tiedotushyötyä saada. No vielä on aikaa ja käänteitäkin voi odottaa.

20.4.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa