Asuntomessuja ja kansanperinnettä

Kannattakans20180212

Puolueet ovat neuvotelleet asuntomessuasiasta ja tavoitteena
on ollut, että asiaa yritetään kehitellä yhteisymmärryksen suuntaan. Kaupunginjohtaja
ei vielä ole ilmaissut omaa kantaansa, vaan tekee ehdotuksen illan
kaupunginhallituksen kokouksissa.

Juoruja tai tietoja tai molempia liikkuu Kokoomuksen linjasta.
Kahdesta
suunnasta on julkisuuteen kerrottu, että enemmistö olisi messujen kannalla. Jos
muiden ryhmien kannat kestävät niin ehkä Naantali yrittää kohentaa imagoaan ja
lisätä vetovoimaansa asuntomessuilla.
Toivottavasti ymmärretään, että myönteinen
päätös ei vielä tuo hyötyjä; tarvitaan myötäsukaista asennetta ja halua onnistua.

Politiikassa periaatteet ovat arvokkaita, mutta periaateruutu voi olla juoksuhauta,
sellainen, että sinne jääneet pystyvät vain ampumaan omia eteenpäin meneviä joukkoja
selkään.

Sattumalta käsiini sattui Merimaskusta
peräisin oleva Matti Kuuseen kansanperinnekirjaan päässyt kertomus.

Tämä ei koske tietenkään meidän
aikaamme onhan tarina kerrottu jo vuodelta 1939.
Jos lainaus ihastuttaa tai vihastuttaa, niin valinta lukijan.

12.2.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa