Aamukahvit väärään kurkkuun

Sote-uudistuksessa muodostettavien
uusien itsehallintoalueiden sopiva määrä olisi 9–12. Rahoitus näille alueille
olisi parasta ohjata suoraan valtiolta.

Näin esittää kolmen asiantuntijan
selvityshenkilöryhmä, joka selvitti sosiaali- ja terveysministeriön ja
valtiovarainministeriön pyynnöstä, miten sote-uudistus ja aluehallintouudistus
voidaan toteuttaa ja sovittaa yhteen.

”Kyseessä on yksi Suomen
hallintohistorian suurimmista uudistuksista. Siihen on tartuttava rohkeasti,
koska palvelujen ongelmat eivät muuten ratkea”, sanoo työryhmän
puheenjohtaja, valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti.
HS 15.8.2015

Valtion talouden
tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöystin
lisäksi selvitysryhmään kuuluivat professori Arto Haveri
Tampereen yliopistosta ja apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niiranen
Kouvolasta.

Fakta: Selvitysryhmän aikatauluehdotus

· 
Vuonna 2017
perustetaan itsehallintoalueiden siirtymä- ja muutoshallinnot.

· 
Vuoden 2018
aikana muutoshallinnot valmistelisivat varsinaisten sote-tehtävien siirtymisen
kunnilta ja kuntayhtymiltä itsehallintoalueille.

· 
Vuoden 2019
alusta tehtävät siirtyisivät alueille.

HS 15.8.2015

Ehkäpä vähitellen aletaan lähestyä malleja, jotka sopivat
yhteen. Edellisen hallituksen idioottimainen kuntaliitosten ja soten yhteen liittäminen
sekä siitä johtuva sekoilu rahoituksen kanssa 
johtivat umpikujaan. Pitäisi olla johdonmukainen ja realistinen ja kaikkein
lisäksi käytännöllinen oikeudenmuaisuus ku on sitten jo liikaa vaadittu.

Enkä nyt sano tässä yhteydessä, että mitä minä sanoin, vaan
sanon, että tämäkin hallitus on vielä solmussa tämän jutun kanssa kun yritetään
yhteen sovittaa tähän kehykseen aluepolitiikka ja yksityisten palvelujen
tukeminen. Kyllä menivät väärään kurkkuun monen lääkäribisneksessä mukana olevan
kokoomuslaisen aamukahvit, kun kuulivat, että yksityislääkäreiden Kela
korvauksesta leikataan.

15.8.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa