Parempiakin uutisia on luettu

Sote sopu 20190523

Sote-ratkaisu valmis hallitusneuvotteluissa – palvelut julkisen sektorin järjestettäväksi,
ei markkinamallille

Puolueiden puheenjohtajat ovat päässeet sopuun sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja tuottamisen rakenteista ja periaatteista. Ratkaisu on SDP:n tavoitteiden mukainen. Kokoomuksen ajama soten markkinamalli on hylätty. Nyt uudistuksessa siirretään katse ihmisten palveluiden parantamiseen ja terveyserojen kaventamiseen.
Sote-uudistuksessa kootaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen kuntaa suuremmille itsehallintoalueille. Palvelut tuotetaan pääosin julkisina palveluina. Yksityinen ja kolmas sektori toimivat täydentävinä palveluiden tuottajina.
Maakunniksi kutsuttavia Itsehallinnollisia alueita on 18. Maakuntien toiminnasta, taloudesta ja hallinnosta säädetään erillisellä lailla. Hallitus selvittää Uudenmaan, pääkaupunkiseudun tai Helsingin alueen erillisratkaisun yhteistyössä alueen kaupunkien ja kuntien kanssa vuoden 2019 loppuun mennessä.
Kuntien omaan tuotantoon liittyvät kysymykset ratkaistaan erillisen selvityksen pohjalta vuoden 2019 loppuun mennessä.
Alueiden päätöksenteosta vastaavat suorilla vaaleilla valitut valtuutetut. Pelastustoiminta ja ensihoito otetaan osaksi maakuntien tehtäviä. Erillisinä asioina valmistellaan parlamentaarisen komitean toimesta maakuntien verotusoikeus ja monikanavarahoituksen purkaminen vuoden 2020 loppuun mennessä.
SDP:n jäsenille tiedoksi: Työryhmätasolla on löydetty yhteisymmärrys siitä, että hoitohenkilökunnan määrää lisätään ja säädetään 0,7 hoitajamitoitus. Tätä käsitellään seuraavaksi puheenjohtajapöydässä. (korjattu: kiireellinen-sana oli virheellinen ja se on poistettu)Tätä olemme  pelänneet.

 

Tämä on vastoin NTY:n harkittua kantaa ja esitystä. Tämä on kova hinta kepun kaveruudesta. Ja se, että luvattiin parlamentaarisessa valmistelussa hakea ratkaisua unohdettiin, on paha virhe.  
No sentään pieni mahdollisuus voi olla tässä lauseesa:

Kuntien omaan tuotantoon liittyvät kysymykset ratkaistaan erillisen selvityksen pohjalta vuoden 2019 loppuun mennessä.”

23.5.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa